Huhtikuun 2009 kolumni
Heli Valokivi
Palvelujen sanasto ja tulkkauksen tarve
Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota sosiaali- ja terveyspalveluja käsittelevissä seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa puheeseen ja siinä käytettyyn sanastoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, suunnittelijat, päättäjät ja tutkijat tuntuvat keskustelevan lähes omalla kielellään. Puheessa vilisevät monimutkaiset ja erityiset sanat sekä käsitteet kuten tuotanto, ydinprosessi, tilaaja, tuottaja ja tuloksellisuus. Sosiaali- ja terveyspalvelujamme tulevaisuuteen luotaavat tekstit vilisevät sanoja kuten innovaatiot, aukottomat palveluketjut, konseptit, visiot, teknologiaratkaisut ja liiketoimintamahdollisuudet. Ihan heti ei tule mieleen, että liikutaan palvelu- ja auttamistyön kentällä sekä palveluja ja tukea tarvitsevien ihmisten auttamisen parissa. Talouden ja uuden julkisjohtamisen sanasto on omaksuttu elimelliseksi osaksi sosiaali- ja terveysalan keskustelua.
Entä miten näistä konsepteista, ydinprosesseista ja visioista kerrotaan apua ja tukea tarvitseville ihmisille? Lyhyen nettisurffailun perusteella sama sanasto on osittain käytössä myös tiedottamisessa. Esimerkiksi Tampereen kaupungin sivuilla kerrotaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisestä mm. seuraavilla käsitteillä: ydinprosessi, aktivointi, toimintalinja ja tilaajayksikkö. Toimijoista kerrotaan, että ”ydinprosessista vastaa terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta” sekä että ”terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta järjestää kaupungin asukkaille lautakunnan johtosäännössä sille määriteltyjen palvelukokonaisuuksien mukaiset palvelut”. Voi ongelman kanssa painiva ihminen olla aika ihmeissään ja hämillään etsiessään tietoa mahdollisista palveluista ja paikoista, joista apua voisi saada.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittäminen ja muutos on jatkunut jo pitkään erilaisten hankkeiden ja projektien muodossa. Tämä kehittäminen on tuonut mukanaan alati muuttuvan ja laajenevan käsitteistön. Käsitteet ovat tärkeitä asioiden hahmottamisen tukena, mutta uusista sanoista ei saisi tulla itsetarkoitus. Korkeasti koulutetut ammattilaiset omaksuvat uudistusten myötä tulevan sanaston, mutta samalla välimatka asiakkaiden arkielämään ja käyttämään sanastoon voi kasvaa. Apua ja tukea tarvitsevat ihmiset eivät kehity ja muutu ”kuluttajina” välttämättä samaa vauhtia kuin ammattilaiset ”tuottajina” ja ”tilaajina”. Palveluja tarvitsevat kansalaiset tarvitsisivat välittäviä toimijoita ja tulkkeja suomentamaan palvelujen kieltä, mutta onko heitä tarjolla?
Markkinoistuvat ja tiukkenevat palvelut ovat todellinen haaste sosiaalityölle. Sosiaalityön eettisyys, asiakkaiden asioita ajava toimintatapa sekä kuunteleva ja tulkitseva työote on entistä keskeisempää. Asiakas tarvitsee aktivoinnin, tarveharkinnan, palveluseteleiden, asiakasprosessien ym. ilmiöiden viidakoissa auttamistyön ammatillista otetta tuekseen. Omaisten ja muiden läheisten osuus tuen antajina on merkittävä, mutta kaikilla tällaista sosiaalista verkostoa ei ole olemassa. Samanaikaisesti rakenteellinen paine organisaatioissa vaatii sosiaalityön ammattilaisten asettumista julkisjohtamisen uusien oppien mukaiseen muottiin. Tässä ristipaineessa jokaisen työntekijän ja koko ammattikunnan on kysyttävä, kenen puolelle asettua ja mistä lähtökohdista käsin työtä tehdään. Toivottavasti vastauksena on heikomman puolelle asettuminen, tulkkina toimiminen ja epäkohtien esiin nostaminen.
