Suvi Raitakari
Kuukauden kolumni
Sosiaalityön mahdolliset tulevaisuudet
Tekstin taustalla on kiinnostukseni sosiaalialan aikalaisanalyysiin. Tällä tarkoitan aikamme ilmiöiden sekä sosiaalityön mahdollisuuksien ja uhkien kartoittamista. Katson, että aikalaisanalyysi on yhteiskuntatieteellisen sosiaalityön tutkimuksen väistämätön lähtökohta. Sillä yhteiskuntatieteellisenä alana sosiaalityötä voi lähestyä tilannekohtaisena toimintana, joka saa muotonsa suhteessa kulloiseenkin aikaan, kulttuuriin, institutionaalisiin ja yksilökohtaisiin reunaehtoihin. Esimerkiksi viimeaikoina olen pohtinut, opiskelijoiden luentopäiväkirjojen innoittamana, mikä rooli ja mitä annettavaa sosiaalityöllä voisi olla ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Nähdäkseni aikalaisanalyyttinen ajattelu on tärkeää sosiaalityön tutkimuksessa, sillä sen avulla avaamme näköaloja tulevaisuuteen ja toisin toimimisen mahdollisuuksiin. Minna Vuorisen (2008) sanoin: ”Inhimillisiä edistysaskeliaan ottaakseen tulisi myös sosiaalityössä hyödyntää utopioita, jotta näköala tulevaan säilyisi ja asiat voisivat muuttua”. Vaikka sosiaalityössä usein aiheellisestikin tähdätään sopeutumiseen ja sopeuttamiseen, on yhtä tärkeää säilyttää kriittinen etäisyys aikaamme sekä nähdä eritavalla toimimisen mahdollisuudet.
Aikalaisanalyysiä, kuten tutkimustakaan ei tehdä yksin vaan kyse on jaetun ymmärryksen tuottamisesta. Tätä tekstiä varten kutsuin laitokseni tutkijoita yhteiseen ideariiheen, jossa pohdimme sosiaalialan uhkia ja mahdollisuuksia. Huomasimme ensinnäkin nopeasti, että useimmat sosiaalialan nykytilan signaalit voidaan tulkita sekä mahdollisuuksiksi että uhiksi. Mikä on mahdollisuus ja mikä uhka, on sidoksissa näkökulmavalintaan sekä siihen miten aikamme ilmiöt lopulta todentuvat arjessa. Esimerkiksi tietotekniikan kehittyminen ja lisääntyvä kirjaaminen ovat sekä asiakkaan etu että voivat olla hänelle haitta silloin, kun asiakasdokumentointi vie liikaa aikaa perustyöltä. Toiseksi havahduimme siihen, miten monet asiat ovat sosiaalialalla liikkeessä. Kolmanneksi jälleen saimme huomata miten liki kaikilla aikamme ilmiöillä on vaikutuksensa sosiaalialaan. Niin sosiaalityön tutkimuksessa kun asiakastyössäkin kohtaamme elämän moninaisuuden, jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen.
Aikamme ilmiöiden valossa sosiaalityö paikantuu markkinoistumista, nopeatempoisuutta, yksilöiden vastuuttamista sekä kansalaisten ja lähiyhteisöjen keskinäisvastuuta aina vaan enemmän korostavaan yhteiskuntaan. Taloudellista ja tehokkuutta arvostavassa yhteiskunnassa ihannekansalainen on omillaan toimeentuleva ja hyvän suorituskyvyn omaava yksilö, joka väsymättä taistelee taloudellisen kilpailukyvyn ja oman, korkean elintasonsa eteen. Tämän ihanteen vastavoimana voi kuitenkin havaita signaaleja henkisten ja pehmeämpien arvojen kaipuusta. Varsinkin nyt kun talouskasvu kaikesta uurastuksestamme huolimatta kiittämättömästi pysähtyi ja osoittaa jälleen (talous)elämän haavoittuvuuden. Jo yksin ilmastomuutos kutsuu meitä hiljentämään vauhtia ja kuluttamaan vähemmän sekä näkemään nykymenon kääntöpuolen.
Taloudellisten arvojen ensisijaisuutta ja yksilön omaa suorituskykyä korostava yhteiskunta on sosiaalityölle haastava toimintaympäristö. Sosiaalityössä kun tarvitaan yhteiskunnallista luottamusta ammattilaisiin, joiden tehtävänä on turvata hyvän elämän edellytyksiä ja hakea oikeutta ihmisille, heidän kohdatessaan sairautta, toimintakyvyn menetystä, ihmissuhteiden haurautta ja taloudellista puutetta. Sosiaalityön mieli ja järki ovat sidoksissa kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja huolenpidon etiikkaan, eikä työtä silloin voin perustella yksin taloudellisilla argumenteilla. Sosiaalityön yksi haasteellisemmista paikoista on (nyt ja aina) asettua taloudellisten argumenttien ja eettisten argumenttien ristiriitaan. Näin se voi olla osaltaan välittämässä globaalin markkinatalouden aikana kompromissia, jossa tunnustetaan sekä talouselämän muuttuminen että jokaisen ihmisen oikeus perusturvaan ja ihmisarvoiseen elämään.
Ideariihessämme havaitsimme, että myös sosiaalityöhön välittömämmin liittyviin aikamme ilmiöihin sisältyy ristiriitaisia liikesuuntia. Yhtäältä paljon positiivista on tapahtunut sosiaalityön sisällä – onhan meillä nykyisin SOSNET yliopistoverkosto, Sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden valtakunnallinen tutkijakoulu, Sosiaalityön tutkimuksen seura, Yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkintoon johtava sosiaalityön erikoistumiskoulutus sekä klinikkaopetusta kehitetään yhdessä kentän kanssa. Nämä merkit voidaan tulkita suotuisaksi myötätuuleksi; kasvavaksi arvostukseksi sosiaalityön koulutusta, tutkimusta ja käytännön kehittämistä kohtaan. Toisaalta nyky-yhteiskunnassa tuuli käy monesta suunnasta ja tuulensuunta voi vaihtua kovinkin nopeasti, eikä siinä mielessä ole varmuutta tulevasta.
Tulimme siihen tulokseen, että sosiaalialan toimijoita yhdistää nykyisin epävarmuus tulevasta ja velvollisuus esittää todisteita oman työnsä tuloksellisuudesta. Samoin laajasti jaettu on huoli sosiaalityön työoloista. Laatua ja kovaa tulosta odotetaan usein pienellä palkalla ja kohtuuttoman asiakasmäärän keskellä. Samoin tunnistamme mieleen helposti hiipivän riittämättömyyden tunteen suurten odotusten ja haasteiden edessä - olenko varmasti tehnyt tarpeeksi ja kaiken voitavani? Odotetaanhan meiltä nopeita ratkaisuja sosiaalisiin ongelmiin, joissa monesti moni muukin on jo yrittänyt kaikkensa. Lisäksi sosiaalisten ongelmien syyt ovat usein yliyksilöllisiä eli meistä kaikista johtuvia, ei työntekijöiden tai ”syrjäytyneiden” syyksi luettavissa.
Kuitenkin sosiaalialan toimijoita yhdistää aikamme ristiriitaisten ilmiöiden keskellä myös ilo elämänmakuisesta työstä sekä eettiseen sensitiivisyyteen kätkeytyvä voima. Sosiaalityöllä on paljon annettavaa nykyisten ja tulevien yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemiseen, ellemme hukkaa ammatillis-eettisiä argumentteja silloin, kun rahapuheella yritetään hallita kaikkea tai laskea hintaa kansalaiselle. Ihmiselämä on yhtä ainutkertainen kuin ekosysteemimme. Katsokaamme samalla lähelle ja kauas – jokaista kiveä polullamme, mutta myös yli horisontin.
Mainittu lähde
Vuorinen, M. (2008) Tarinoita huomisesta – aluesosiaalityöntekijöiden kertomuksia sosiaalityön utopioista ja dystopioista. Tampere: Tampereen yliopisto, kandidaatin tutkielma. Julkaisematon
