Takaisin

Aini Pehkonen

Kuukauden kolumni

Sosiaalityön kehittämishanke Petroskoin valtion yliopistossa

Johdanto

“Support to Social Work Addressing Families and Children in the Republic of Karelia” – kaksivuotinen projekti toteutui Karjalan tasavallan opetusministeriön, Petroskoin valtion yliopiston, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ja Suomen ulkoministeriön kanssa yhteistyönä vuosina 2008–2009.  Projekti kokonaisuudessaan sisälsi neljä osahanketta, joista yhdessä, ”Sosiaalityön käytännön opetuksen kehittäminen mentoroinnin avulla”, sain olla mukana sosiaalityön asiantuntijana: kouluttajana, koulutusmateriaalin - ja oppikirjan tekijänä.  Suomen ja Karjalan tasavallan välinen sosiaali- ja terveysalan yhteistyö on toiminut liki kaksikymmentä vuotta.    Yhteistyöllä on pyritty parantamaan Karjalan väestön hyvinvointia.  Kun rajaseuduilla väestö voi hyvin, se lisää turvallisuutta niin Suomessa kuin Karjalan tasavallassakin. Tässä artikkelissa kuvaan Karjalan tasavallan hyvinvoinnin haasteita, joihin sosiaalityöllä pyritään omalta osaltaan vastaamaan. Sosiaalityöllä on yhteiskunnallinen vaikuttamistehtävä tieteenalana ja ammattina. Korkeatasoinen sosiaalityön opetus yliopistossa on edellytyksenä, että valmistuvilla sosiaalityöntekijöillä on riittävät valmiudet tunnistaa sosiaalista problematiikkaa ja toimia hyvinvointityössä. Sosiaalityö tieteenalana on nuori Venäjällä.  Avaan tässä artikkelissa Petroskoin valtion yliopiston sosiaalityön koulutusrakennetta ja sosiaalityön käytännön opetuksen kehittämisprosessia. Artikkeli on kuvaileva eikä näin ollen keskity systemaattiseen arviointiin.

Hyvinvoinnin haasteet Karjalan Tasavallassa

Venäjällä ja Karjalan tasavallassa hyvinvoinnin tai huono-osaisuuden mittaaminen ja tulkinnat hyvinvoinnista ovat haasteellisia, koska tarkkoja tilastoja väestöstä ja väestön elinoloista ei ole saatavilla tai tilastot on laadittu eri kriteerein kuin esimerkiksi EU-maiden tilastot on tehty.  Tarkkaa väestön laskentaa ei ole tehty Karjalan tasavallassa. Näistä syistä useat luvut ja prosenttiosuudet ovat pelkästään arvioita.

Neuvostoliiton aikana vastuu väestön hyvinvoinnista kuului valtiolle. Neuvostoliiton hajotessa silloinen hyvinvointijärjestelmä ajautui vaikeuksiin yhteiskunnallisten muutosten seurauksena.  Samanaikaisesti katosivat täystyöllisyys, subventoidut hinnat ja työpaikan tarjoamat edut ja palvelut.  Venäjä kärsii sosiaalisektorin kehittymättömyydestä ja Karjalan tasavalta lisäksi heikosta taloudellisesta tilanteesta. Venäjällä ei ole käyty juurikaan julkista keskustelua siitä, kuinka kattavaksi sosiaaliturvajärjestelmä halutaan tai on ylipäätään mahdollista. Vaikka Karjalan tasavallalla on oma perustuslaki (1993) ja hallitus, jota johtaa tasavallan päämies ja parlamentti, on se yksi Venäjän Federaation 21 tasavallasta ja alisteinen federaation päätöksille ja lainsäädännölle. 

Karjalan tasavallan väestö on vähentynyt vuodesta 1991 vuoteen 2008 arviolta 798 000 asukkaasta 690 000 asukkaaseen.  Syntyvyys on kääntynyt voimakkaaseen laskuun 1990-luvulla ja muuttoliike on suuntautunut kasvukeskuksiin.  Miesten eliniän odote on Karjalan tasavallassa noin 55 vuotta, mikä on neljä vuotta alhaisempi kuin toisaalla Venäjällä.   Työikäisen väestön kuolinsyyt ovat: sydän- ja verisuonitaudit, syövät, tapaturmat, väkivaltaiset kuolemat, huumeet ja alkoholin suurkulutus. Tuberkuloosi, HIV/AIDS, sukupuolitaudit ja kodittomuus ovat vakavia terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia.  Naisten raskausajan kuolemat ovat noin viisi kertaa yleisempiä kuin EU-maissa.  Niin yksilöiden kuin perheiden hyvinvointia horjuttaa lisäksi taloudellinen epävarmuus.   Köyhyys uhkaa yksinhuoltajaperheitä, eläkeläisiä sekä perheitä, joissa on pitkäaikaissairaita lapsia. Köyhyys koskettaa alueellisesti erityisesti maaseutua. Sosiaalituet eivät ole Venäjällä universaaleja.  Työttömyys, köyhyys, asunnottomuus ja mahdollisuuksien vaikea hahmottaminen edesauttavat rikollisuutta ja prostituutiota.

Lasten kodittomuus on lisääntynyt valtion huoltojärjestelmän hajoamisen seurauksena. Hyvin suuri määrä alaikäisiä joutuu huolehtimaan itsestään ilman vanhempien apua.  Nämä lapset eivät ole myöskään koululaitoksen piirissä. Orpokodeissa asuu Venäjällä noin 600 000 lasta, joista valtaosalla on elossa olevat vanhemmat. Omillaan eläviä lapsia arvioidaan olevan Venäjällä yli kaksi miljoonaa. Karjalan tasavallan lastenkodeissa asuu lähes 900 lasta.  Laitoshoito on edelleen pääasiallisin sijaishoidon muoto Karjalassa, vaikka viranomaisten tavoitteena on lisätä perhe- ja perheenomaisen hoidon osuutta huostaan otettujen lasten hoidossa. Vaikka Venäjän lakien mukaan hädänalaiset lapset ovat valtion erityissuojeluksessa, joutuvat he käytännössä selviytymään ilman riittävää tukea sosiaalijärjestelmän puutteellisuuden takia. Lapset tarvitsevat konkreettista apua. (Pyshkina 2003.)

Perheen merkitystä korostetaan Venäjällä yhteiskunnan perusyksikkönä.  Varhainen avioituminen ja yhden lapsen synnyttäminen on yleistä. Väestöpoliittiseksi tavoitteeksi on esitetty perhekokojen kasvattaminen, tosin lasten toivotaan syntyvän hyviin perheisiin. Naiset avioituvat keskimäärin 22-vuotiaina ja miehet 24-vuotiaina. Avioerot ovat erittäin yleisiä, vuonna 1997 lähes 600 avioeroa 1000 solmittua liittoa kohden.  Yhteiskunnan muutokset ovat vaikuttaneet perheiden arkeen konkreettisesti, koska aikaisemmin valtio tarjosi lastenhoito- ja kasvatuspalveluja vanhempien ollessa töissä.  Venäläisessä kulttuurissa on ollut vahvana myös sukupolvet ylittävä huolenpito. Vanhemmat kokevat aikapulaa työn ja lasten- ja kodinhoidon välillä.  Lisäksi vuonna 1998 syvä lama horjutti perheiden taloudellista turvallisuutta. Naisten palkkatyö on muuttunut ideologisesta velvollisuudesta taloudelliseksi välttämättömyydeksi tai halusta luoda omaa uraa. (Isola 2009.)  Keskustelua käydään yhtäältä siitä, kuinka neuvostojärjestelmä heikensi perheinstituutiota tarjoamalla lasten kasvatus- ja hoitopalveluita.  Valtio huolehti perheen tehtävistä.  Toisaalta kriittistä keskustelua käydään siitä, kun neuvostojärjestelmä hajosi, purkautui myös palvelujärjestelmä. Tämä vaikuttaa kasvatuskulttuuriin ja vaikeuttaa perheiden arjen sujumista. Valtion roolin pienentyminen hyvinvoinnin tuottamisessa on johtanut siihen, että kyseiset kustannukset tulevat kotitalouksien ja mahdollisesti myös sukulaisten maksettaviksi. (Iarskaia-Smirnova 2004.)                       

Naisiin kohdistunut väkivalta on noussut julkiseen keskusteluun 1990-luvulla.   Tilastojen mukaan joka neljäs nainen kohtaa parisuhteessaan väkivaltaa.  Vuosittain noin 14 000 naista kuolee parisuhdeväkivallan uhrina Venäjän federaatiossa.  Viranomaiset jättävät usein puuttumatta parisuhdeväkivaltaan, koska pitävät sitä perheen sisäisenä yksityisasiana. Naisten kriisikeskuksia on perustettu 1990-luvulta lähtien.  Vuosina 1993–1994 aloittivat toimintansa ensimmäiset naisten kriisikeskukset Pietarissa ja Moskovassa ulkomaisten säätiöiden rahoituksella. (Jäppinen 2005.) Kriisikeskuksia toimii nykyisin joko kuntien tai kansalaisjärjestöjen ylläpitämänä.

Käytännön sosiaalityö on tunnustettu tieteenalana ja ammattina Venäjällä vuodesta 1991.  Neuvostoliiton aikana sosiaalityötä ei juurikaan tunnettu.  Lähtökohtaisesti lienee mahdollista, että silloinen kommunistinen järjestelmä ei julkisesti halunnut tunnustaa sosiaalisten ongelmien läsnäoloa kuten köyhyyttä, rikollisuutta, päihteiden käyttöä ja väkivaltaa.  

Sosiaalityö koulutusrakenne Petroskoin valtion yliopistossa

Sosiaalityön opetusta on ollut Petroskoin valtion yliopistossa vuodesta 1998 ja se on ollut itsenäisenä tieteenalana vuodesta 2006.  Laitoksella on kahdeksan opettajaa, joista yksi on professori, 4 apulaisprofessoria ja kolme lehtoria.  Tutkimukselliset intressit kohdistuvat lasten suojeluun, nuorisopolitiikkaan ja sosiaalityön talouteen.  Päätoimisia sosiaalityön opiskelijoita on noin 120 ja noin 60 osa-aikaisesti opintoja suorittavia.  Lukuvuosi alkaa syyskuun 1. päivänä ja päättyy kesäkuun viimeisenä päivänä.

Sosiaalityön yliopistollisessa koulutuksessa on kaksi tasoa: ensin opiskelijat suorittavat alemmat yliopistollisen tutkinnon ja sittemmin maisteritutkinnon.   Bachelor-tasolla opiskelija saa perustietoa oppiaineesta ja orientoituu sosiaalisiin kysymyksiin.  Maisteritasolla opinnot kohdentuvat professiokysymyksiin ja sosiaalityön teoria-käytäntösuhteeseen.  Yleisenä tavoitteena sosiaalityön koulutuksella on antaa: teoreettista tietoa ja jäsennystä, käytännön sosiaalityön valmiuksia ja tieteenalana kriittisiä valmiuksia toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa.

Viiden vuoden eli 260 kalenteriviikon opintorakenteessa on 180 viikkoa teoreettisia opintoja ja 24 viikkoa eli puoli vuotta käytännön opetusta.  Tämän lisäksi on varattu 56 viikkoa kokeille, tenteille ja loma-ajalle.   Opetussuunnitelmaa ja opintojaksoja ei ole vielä toistaiseksi muutettu opintopisteiksi Venäjällä. Osittain myös tästä syystä Suomen ja Venäjän sosiaalityön tutkintorakenteen välillä on vastaavuuksien hakeminen ja vertaaminen jokseenkin pulmallista.  Suomessa sosiaalityön maisterin tutkintoon kuuluu 300 opintopistettä, joista sosiaalityön opintoja on 200 opintopistettä. Alla olevaan taulukkoon olen koonnut Petroskoin valtion yliopistossa toteuttavan sosiaalityön koulutuksen tutkintorakenteen, jossa tosin ei ole näkyvissä kuinka monta kalenteriviikkoa on varattu kyseisen opintojakson suorittamiseen.

Taulukko 1. Sosiaalityön koulutuksen opintojaksot Petroskoin valtion yliopistossa.

Sosiaalityön opetuksen kehittämishankkeen tavoite, rakenne ja toteutus Petroskoin valtion yliopistossa

Sosiaalityön opetuksen kehittämishankkeen tavoitteena oli mentorointi-järjestelmän luominen sosiaalityönopiskelijoiden käytännön opetuksen tukemiseksi sekä käytännön sosiaalityön ja akateemisen sosiaalityön lähentämiseksi.  Konkreettisena tavoitteena oli kirjoittaa oppikirja sosiaalityön käytännön opetukseen sekä tuottaa luentomateriaalia sosiaalityön opetukseen.  Käytännössä tämä tarkoitti tiivistä koulutuksen yhteistä suunnittelua Petroskoin valtion yliopiston sosiaalityön ja Karjalan tasavallan opetusministeriön henkilöstön kanssa, opetusmateriaalin tekemistä seminaaripäiville ja sosiaalityön koulutukseen, seminaaripäivillä kouluttajana toimimista, välitehtävien kommentoimista ja yhteistä kirjoittamisprosessia oppikirjan merkeissä.  Seminaaripäiviin osallistui yliopiston opetushenkilökuntaa, opiskelijoita ja sosiaalityön käytännön harjoittelun ohjaajia sosiaalityön eri toimintasektoreilta.  Seminaarit toteutuivat noin puolentoista kuukauden välein Petroskoin valtion yliopiston tiloissa. Koulutushankkeeseen sisältyi myös petroskoilaisten opintomatka Kuopioon ja Joensuuhun, jolloin tutustuimme sosiaalityön opetukseen Kuopion kampuksella ja teimme tutustumiskäynnit Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, päihdeäitien kuntoutuslaitokseen ja turvakotiin.

Koulutuksen lähtökohtana oli avata sosiaalityön teoreettisia lähtökohtia, käytäntö-teoriasuhdetta ja jäsentää mentoroinnin käsitettä sosiaalityön käytännön opetuksessa.  Seminaaripäivien sisällön keskeisiä kysymyksiä olivat: sosiaalityön teorian ja käytännön suhde, sosiaalityön käytännön opetus, mitä mentorointi on ja millainen on mentoroinnin ohjauksen prosessi, miten mentoroinnin avulla voidaan tukea sosiaalityön opiskelijan ammatillista kasvua ja teoreettista jäsennystä.  Kyseisiä teemoja käsittelimme useilla seminaaripäivillä, tosin sosiaalityön käytännön opetuksen kysymyksiä kytkimme jokaiseen seminaaripäivään.

Teimme yhteistyön aikana julkaisun sosiaalityön koulutuksen ja erityisesti sosiaalityön käytännön koulutuksen tarpeisiin.  Kirjan rakenne muodostuu neljästä pääluvusta, jotka ovat:

1. Mentorointi ja sen tehtävät,

2. Sosiaalityö ammattina,

3. Teoreettisen tiedon suhde käytännön sosiaalityössä ja mentorointiprosessissa,

4. Sosiaalityön käytännön opetus opiskelijoiden ja opettajan kuvaamana Petroskoin valtion yliopistossa. 

Tiivis yhteistyö oli mieleenpainuva ja puhutteleva.   Opiskelijat, opettajat ja käytännön sosiaalityöntekijät olivat aktiivisia ja innostuneita kehittämään työtään.  Karjalan tasavallan taloudelliset vaikeudet, byrokratia ja asioiden sopimisen kulttuuri oli nähtävissä ja aistittavissa, joten kulttuurien väliset erot näkyivät konkreettisesti. Opetuksen sisällöllinen kehittäminen nähtiin mahdollisena lähes ainoastaan kansainvälisten projektien avulla taloudellisten resurssien niukkuuden vuoksi. 

Kirjallisuus:

Iarskaia-Smirnova, E. & Romanov, P. (2004).  Single mothers, poverty and social work: a case study from Russia.

Isola, A-M. (2009).  Perheet ja syntyvyys Venäjän politiikkaohjelmissa.  Idäntutkimus 3/2009, 9-23.

Jäppinen, M. (2005). Perhekeskeisyyden ja feminismin ristipaineessa. – Kuva perheväkivallasta udmurtialaisessa naisten kriisikeskuksessa.  Sosiaalityön pro gradu-tutkielma. Valtiotieteellinen tiedekunta, Yhteiskuntapolitiikan laitos, Helsingin yliopisto.

Pyshkina, T. (2003). Katulasten määrä kasvaa Venäjällä. Tiimi 5/2003, 8-10.