Takaisin

Marjaana Seppänen

Kuukauden kolumni

 

Se on totta nyt!

Vuonna 2006 ravintola Kappelissa Helsingin Esplanadilla istui joukko eri pohjoismaiden sosiaalityön tutkijoita illallisella. Ruotsalainen sosiaalityön professori Tapio Salonen pyysi puheenvuoroa ja heitti ilmaan ajatuksen: Eikö meidän pitäisi perustaa yhdessä pohjoismainen englanninkielinen sosiaalityön tieteellinen aikakausilehti? 

Asiasta oli puhuttu aiemminkin, mutta aika oli nyt otollinen ja ehdotus sai tuulta alleen. Helsingissä järjestetty yhteispohjoismainen sosiaalityön tutkimuksen FORSA-konferenssi oli nostattanut innostunutta mielialaa ja paikalla olleet eri pohjoismaiden sosiaalityön tutkimuksen seurojen edustajat olivat heti valmiita viemään asiaa eteenpäin. Päätettiin kokoontua mahdollisimman pian suunnittelemaan julkaisua. Vuonna 2007 työ sitten käynnistyi. Lundissa järjestettiin Ruotsin kansallisten sosiaalityön tutkimuksen päivien yhteydessä julkaisun suunnittelua varten nimetyn työryhmän kokous. Suunnitteluryhmä laati kahden vuoden työskentelyn pohjalta ehdotuksen pohjoismaisesta yhteisestä sosiaalityön tutkimukseen keskittyvästä aikakausijulkaisusta. Prosessin aikana päätettiin myös muuten tiivistää sosiaalityön tutkimuksen seurojen yhteistyötä. Perustettiin puheenjohtajien foorumi, joka otti vastuulleen julkaisun edistämisen suunnitteluryhmän työn päätyttyä.

Nyt eletään hetkiä, jolloin sopimus Nordic Social Work Research-julkaisusta allekirjoitetaan.  Kustantajaksi saatiin kansainvälinen kustantaja, Routledge-konserniin kuuluva Taylor & Francis.

Me suomalaiset voimme olla ylpeitä siitä, että lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi kutsuttiin suomalainen sosiaalityön tutkija. Professori Tarja Pösö Tampereen yliopistosta lupautui tehtävään ja yhdessä apulaispäätoimittajan, norjalaisen apulaisprofessori Monica Kjørstadin kanssa hän on jo käynnistänyt lehden toimitustyön. Toimitusneuvostoon on kutsuttu kaksi jäsentä kustakin pohjoismaasta, Suomesta mukana ovat Mirja Satka ja Marjaana Seppänen. Lisäksi apuna on kansainvälisten tutkijoiden muodostama ryhmä. Työtä on tehty jo paljon ja ensimmäisen numeron on määrä ilmestyä keväällä 2011. Julkaisun kautta syntyy uusi tärkeä foorumi pohjoismaisten sosiaalityön tutkijoiden keskinäiseen keskusteluun. Ajatus on kuitenkin ollut koko suunnitteluprosessin ajan myös se, että englannin kieli luo mahdollisuuden saada pohjoismaista tutkimusta entistä kattavammin myös kansainvälisen lukijakunnan ulottuville.

Nordic Social Work Research lähtee liikkeelle aluksi kahden numeron vuosivauhtia ja muutaman vuoden kuluessa numeroiden määrä lisääntyy neljään vuodessa. Koko suunnitteluprosessin ajan on uskottu vahvasti siihen, että Suomesta löytyy lukijoita ja tilaajia tälle ainutlaatuiselle sosiaalityön tutkimusjulkaisulle. Haastankin teidän kaikki, sekä sosiaalityön tutkimuksen seuran jäsenet että muut sosiaalityön tutkimuksen ystävät, uuden julkaisun tilaajaksi. Tästä ei kannata jäädä paitsi!

Lisätietoja: marjaana.seppanen(a)ulapland.fi


Ilmainen www-laskuri

Päivitetty 13.1.2010 MS