Sanna Väyrynen
Kuukauden kolumni
"Rakkauden ammattilainen"
Sosiaalityöntekijyys ammattina jaksaa aina vain pohdituttaa. Mikä ihme on ydintä ammatissa, jossa työnkohde voi vaihdella yksittäisen ihmisen tilanteista, perheen, yhteisön, kylän, lähiön, kaupungin ja aina vain kun pidemmälle mennään kokonaisen kulttuurin, maan tai koko maailman muuttamiseen. Ja nämä samat kohteet vaihtelevat olipa sorvin ääressä sosiaalityöntutkija tai sosiaaliviraston sosiaalityöntekijä. Laajaa, jopa maailmaa syleilevää, tehtäväkenttää on pakko yhdistää jokin sellainen, joka antaa perustan ja mielen tehtävälle työlle.
Kaikella työllä sanotaan olevan päämääränsä ja tehtävänsä, niin sanottu missio, myös sosiaalityöllä. Olisi kovin arveluttaa, jos yksittäinen sosiaalityöntutkija väittäisi yhtä missiota ainoaksi oikeaksi. Siksipä kirjoittaja nojautuu tekstissään omaan missioonsa, siihen tekijään, joka hänet innoitti alalle. Ja kas ihmettä - harmaan aivokuoreni alta se löytyy, rakas missio. Missio, jossa koko maailmaa syleilevä työsarka yhdentyy, selkeytyy ja jäsentyy. Minusta piti tulla rakkauden ammattilainen, ihminen, jolla on kykyä ja välineitä puuttua sellaisiin epäkohtiin, jotka vaikeuttavat ihmisten eloa ja oloa kaikilla tasoilla. Missio ihmisten elinolojen parantamisesta yhdistää niin rakenteellisen, yhteisöllisen kuin yksilökeskeisen työn ja kietoo ne kauniilla tavalla yhteen saman asian erilaisiksi olemistavoiksi. Tavalla tai toisella koko sosiaalityön rakentuu missiossani humaaniksi välittämisen eetokseksi.
Välittäminen. Mitä ihmettä? Voiko niin epätieteellistä termiä nostaa esille tiedeperusteisen oppialan keskeisenä määrittäjänä? Allekirjoittaneen mielestä voi ja pitää. Välittämisessä on mahdollisuudet moneen. Oikeastaan elämä ihmisenä olisi mahdotonta ilman sitä. Käsitettä voi purkaa monin tavoin. Se voi olla joko välittämistä ylipäätään ja kaikesta. Tällöin siinä yhdistyy ainakin huolenpito, rakkaus ja velvollisuus, pyrkimys pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista, väärinymmärretyistä ja myös väärintekijöistä. Näin ymmärrettynä välittäminen turvaa ihmisen oikeuden olemassa oloonsa niissäkin tilanteissa, jossa elämää varjostavat niin sanotut väärät valinnat tai muut vajavaisuudet. Sosiaalityössä välittämistä voi purkaa ammattiterminä ainakin kolmella tavalla: eetoksena ja asenteena, välittävänä palveluohjauksena ja välittämiseen pohjautuvana ihmissuhteena. Näissäkin keskeistä on se, että ihmisestä pidettäisiin huolta siinä puittein, mikä kunkin ihmisen tilanteessa on parasta tai ainakin riittävää. Kun käsitettä käyttää näin, sosiaalityö näyttäytyy niin ammattina kun tieteenä välittämisen läpäisemänä. Idealistista, sanoisin. Mutta eikö sitä juuri tarvita, kun rakennetaan parempaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa.
Sosiaalityöntutkijana ja ammattilaisena minun pitäisi tietenkin purkaa välittämistä vielä enemmän auki. Huolellinen tutkija suhteuttaisi ja paikantaisi sitä sosiaalityön eri tehtäviin sekä lähi- ja vastatermeihin kuten välinpitämättömyyteen. Näin en kuitenkaan tee, vaan tyydyn ja jopa iloitsen siitä, että saan idealistisesti tuoda esiin rakastamani välittämisen eetoksen ja toteuttaa missiotani rakkauden ammattilaisuudesta. Niinpä lopetan tähän ja toivotan jokaiselle sosiaalialan ammattilaiselle voimaa, valoa ja iloa välittämistehtäväänsä lempirunoni siivittämänä.
”Päivänä, jona
taakka painaa
raskaana harteillasi
ja olet vähällä kaatua,
liikkukoon maa allasi
sinua tukien.
Ja kun silmiisi nousee jäinen katse
harmaan ikkunanlasin takana
ja tappion haamut
valtaavat mielesi,
tulkoon värien kirjo,
syvänsininen, punainen, vihreä ja taivaansini,
havahduttamaan sinut ilon kedolle.
Kun ajatukset repivät
purjeen rikki ja valtameri
tummenee allasi,
langetkoon vesien poikki
keltainen kuunsilta
kuljettamaan sinut turvallisesti kotiin.”
(kelttiläistä viisautta)
Päivitetty 17.10.2010 MS
