Sanna Väyrynen
Kuukauden kolumni
Hyvä, paha riippuvuus
”Kuvittele, jos rakastettusi julistaisi: ’Älä ole minusta huolissasi pidän kyllä huolen itsestäni. En ole koskaan sinulle taakaksi.’ Sellaiselle rakastetulle pitäisi osoittaa ovea, moinen itseriittoinen otus ei koskaan voisi suhtautua meidän tarpeisiimme vakavasti. Yksityiselämässä riippuvaisuus sitoo ihmiset yhteen. Jos lapsi ei voisi turvata aikuisen ohjaukseen, hänestä kasvaisi syvästi haavoitettu ihminen, kykenemätön oppimaan ja lohduttoman turvaton. Jos me aikuiset välttäisimme kaikkia, jotka ovat meitä sairaampia, iäkkäämpiä tai heikompia ja avun tarpeessa olevia, meillä olisi ympärillämme korkeintaan tuttavapiiri, ei ystäviä. (Sennett 2004, 107.)”
Olemme siis perusolemukseltamme riippuvaisia toisistamme. Vastasyntynyt on täysin riippuvainen aikuisesta ihmisestä, joka välittää ja huolehtii lapsen perustarpeista. Moraaliseksi ja eheäksi tullakseen lapsi tarvitsee myös rakkautta, kuuntelua ja vastaavuutta emotionaalisille ja henkisille tarpeilleen, nämä tarpeet eivät terveeltä ihmiseltä lopu missään elämänvaiheessa. Tässä mielessä riippuvuus on positiivinen asia, joka on perusta henkiin jäämiselle, toiset huomioivaksi ihmiseksi kasvulle, välittämiselle ja rakastamiselle. Ilman välittämistä ja huolenpitoa elämme emotionaalisesti haavoittuneiden ihmisten keskellä. Positiivisesti riippuvainen ihminen tunnistaa omat ja toisten tarpeet, osaa antaa ja ottaa apua vastaan identiteettiään uhatuksi tuntematta.
Jos riippuvuus on elämämme, ihmisenä olon, perusedellytys, miksi ihmeessä sillä viitataan usein negatiivisiin ja elämää kapeuttaviin asioihin. Häpeääkö yksilön vapautta ja individualismia korostava kulttuuri riippuvuutta vai mistä on kyse? Jo 1990-luvun puolivälissä Sosiologi Anthony Giddens (1995, 97–105) väitti riippuvuuksien olevan reaktiota jälkimodernia aikaan, jossa mikään logiikka tai moraalinen autenttisuus ei käske tekemään tänään samoin kuin eilen. Kun rutiineiden ja moraalisen logiikan luoma perusturvallisuus horjuu, ihmiset hakevat pakonomaisesta toistosta korvaavuutta tähän. Elämän tyhjyys, tarkoituksettomuus ja päämäärättömyys johtavat eksistentiaaliseen tyhjiöön. Ihmisen vieraannuttua luonnosta, kulttuurista, työstä ja toisista ihmisistä hän lopulta vieraantuu itsestäänkin ja voi tulla riippuvaiseksi lähes mistä tahansa. Terve, positiivinen riippuvuus muuttuu erilaisia emotionaalisia ja sosiaalisia tarpeita korvaavaksi pakonomaisuudeksi, josta paradoksaalisella tavalla haetaan vapautta ja sisältöä elämälle.
Riippuvuudesta puhuminen ilman vapautta tuntuukin keinotekoiselta. Nämä vastakohtaiset käsitteet ovat suhteellisia ja epäanalyyttisia kuvaten saman ilmiön eripuolia. Onko kumpikaan loppujen lopuksi mahdollista ilman toistansa? Nuorten naisten huumeriippuvuuksia käsittelevässä väitöskirjassani kirjoitin huumeiden käytön lupauksista, joilla viittasin huumeiden käytön merkityksiin käytön alkuvaiheessa (Väyrynen 2007). Haastattelemieni nuorten naisten kertomuksissa lupaukset merkitsevät nimenomaan yksilön vapautta tehdä erilaisia valintoja ja kokeiluja. Huumeiden käyttö merkityksellistyi käytön alkumetreillä elämälle sisältöä antavaksi ja yksilön vapautta korostavaksi valinnaksi muiden joukossa. Identiteettilupauksineen huumekokeilut näyttäytyivät haastatelluille aluksi jännityttävänä ja viattomanakin toimintana, joka antoi sisältöä elämälle niin sosiaalisessa kuin emotionaalisessa merkityksessä. Varsinainen riippuvuus syntyi vasta ajan myötä ja usein huomaamatta. Logiikka lienee sama useimpien riippuvuuteen johtavien asioiden osalta, kukaan ei ajattele tulevansa riippuvaiseksi uudesta innostavasta tai jännittävästä toiminnasta. Polku pakkotoistoihin ja häpeää aiheuttavien riippuvuuksiin on usein pitkä ja monivaiheinen. Samainen polku sisältää vapauden ja riippuvuuden välisen paradoksin: alun perin vapauden tuntua ja elämälle sisältöä antavasta asiasta tulee häpeällinen ja salailtava riippuvuus.
On kiistaton tosiasia, että negatiiviset ihmisten hyvinvointia kapeuttavat riippuvuudet ovat lisääntyneet ja niistä myös puhutaan, kuten kuuluukin. Emotionaalisia, henkisiä tai sosiaalisia vajeita korvaavat toiminnat tai aineet aiheuttavat syviä ongelmiin eri elämän osa-alueilla ja riippuvuuksista uloskamppaileva ihminen tarvitsee sekä yksilöllistä apua että yhteisöllistä ymmärrystä asennetasolla. Juuri siksi on tärkeää, että riippuvuuden toinen puolin, sen yhteisöllinen ja positiiviset merkitykset huomioidaan samassa määrin kuin negatiiviset yksilölle häpeää ja salailua aiheuttavat asiat. Jos näin ei tehdä on vaarana, että ymmärrys käsitteestä jää pelkästään yksilökeskeiseksi ja se liitetään ihmisen toimintaan ja erityisesti toiminnan sisäiseen pakonomaisuuteen ja hallinnan puuttumiseen. Tällöin riippuvuus voidaan nähdä pelkästään itse aiheutettuna toimintana. Siihen liitetään syyllisyyden ja häpeän mielikuvia, jolloin siitä voi tulla ihmisiä jaotteleva tekijä.
Pahimmillaan tällainen tulkintakehys voi merkitä sitä, että ihmisten yhteisölliset riippuvuuden tarpeet, jotka rakkaudessa, ystävyydessä tai vanhemmuudessa ovat vaativia, suljetaan yhteiskunnassamme yksityisyyden piiriin. Positiivisesta ja turvaa antava riippuvuus alkaa saada kulttuurisesti häpeällisen tulkinnan. Jotta tähän ei mentäisi, on huomioita riippuvuuden moniulotteisuus- ja merkityksellisyys ja pohtia nähdäänkö riippuvuus yksilöllisenä itse aiheutettuna tilanteena, yhteiskunnalliseen olosuhteisiin kytkeytyvänä asiana vai yhteisöllisyyden ja olomassa olon perustana. Richard Sennett (2004) on oivallisesti todennut riippuvuuden olevan kuin kolikko, jonka toinen puoli on yksityinen ja toinen julkinen. Toiselta puolelta riippuvuus toisista on arvokasta ja toiselta puolen häpeällistä. Kolikon molemmat puolet ovat yhtä tärkeitä. Tie häpeällisestä ja salaistavasta riippuvuudesta eheytymiseen on paradoksaalisesti siirtymistä riippuvuudesta toiseen, terveeseen omia ja toisten tunteita tunnistavaan, huomioivaan ja arvostavaan riippuvuuteen, kannattelevaan ja kiinnipitävään turvalliseen yhteisöön.
Giddens, Anthony 1995: Elämää jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa. Kirjassa: Beck, Ulrich & Giddens Anthony & Lash, Scott: Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio. Vastapaino. Tampere.
Sennett, Richard 2004: Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa. Vastapaino. Tampere.
Väyrynen, Sanna 2007: Usvametsän neidot: Tutkimus nuorten naisten elämästä huumekuvioista. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 118. Lapin yliopistopaino. Rovaniemi.
Päivitetty 19.3.2011 MSJ
