Elina Tervo

Kuukauden kolumni

En tykkää enkä kommentoi, mutta kirjoitan silti 

Sain kunniakseni kirjoittaa toukokuun Sosiaalityön tutkimuksen seuran kolumnin. Käydessäni taas stalkkerina pikkusiskoni Facebook-profiilissa, päätin kirjoittaa sosiaalisen median (tässä Facebook) ja arkielämän(i) suhteesta, sillä on rohkeasti väitetty Facebookin on mullistaneen ihmisten arjen (Voimala 31.3.2010)! Samalla viikolla 31.3.2010 TV 1:n Voimala -ajankohtaisohjelma kysyi ”Onko Facebook kylmä kaveri vai tosi ystävä?”.

Kuulin Facebookista vasta noin vuosi sitten. Ystäväni ja tuttavani olivat toinen toisensa perään liittyneet siihen. ”Tuu sinne, ni suaki näkee, kaikki on nyt siellä”, sanoivat. Paheksuin, olenhan ensisijaisesti vastaan kaikkea uutta ja vasta toissijaisesti mietin, mitä hyvää siinä voisi olla. Vitsailin:”naamakirja” muistuttaa erehdyttävästi peruskouluaikaisia ”slämäreitä” (sosiaalisia tiedusteluasiakirjoja, joissa udeltiin luokkatovereiden tuntoja elämästä) ja muita ystävävihkoja. Taidankin lähteä isolle kirkolle (kaupunki) jakelemaan tuttaville ja tuntemattomille omin kätösin kartongista askartelemiani ystäväpyyntöjä ”Ellu want´s to be your friend” ja päivitettyjä statustietoja ”nyt Ellu haluaa jätskiä”, ”kassaneiti oli pahana”.

Ei auta itku virtuaalimarkkinoillakaan. Säköposti ei enää yhteydenpidon välineenä toiminut. Pari kuukautta myöhemmin liityin vaivihkaa mystiseen naamakirjaan. Luin huolella käyttöehdot, etenkin kohdan, missä puhuttiin yksityisyyden suojasta. Ehdot mietityttivät, mutta todellisuus oli kiinnostavampi. Luulin ratkaisseeni ristiriidan suojaamalla profiilini kaikin mahdollisin tavoin. Hetken kuluttua uusi sosiaalinen todellisuus avautui minulle. Ristiriitaista, edelleen.

Aloin saada kaveripyyntöjä ja -ehdotuksia. Olihan Facebook ilmoittanut mahdollisille tuttaville, että olin liittynyt Facebookiin. Pyynnöt tulevat suoraan minut kaveriksi ja ehdotukset Facebook ”päättelee” esimerkiksi sähköpostiosoitteiden ja koulutietojen perusteella. Pyyntöjä tuli kainuulaisilta tuttavilta, serkuilta ja sisaruksilta. Olen pitänyt itseäni sosiaalisesti hieman syrjempään vetäytyvänä, mutta nyt yhteenkuuluvuuden tunne valtasi mieleni. Unholaan jääneet ja vain ohuesti omaan elämään liittyneet ihmiset alkoivat tuntua lähemmin omaan elämään liittyviltä. Huomasin, kuinka ihmiset päivittivät statustietojaan mitä ihmeellisimmillä kommenteilla. Itse asiassa nuo kommentit olivat ihan samoja, mitä voisin huomata hänen arjestaan, kun olen hänen kanssaan kasvotusten. Nyt ne vain puettiin sanalliseen muotoon.

Facebookissa toimiminen perustuu pääasiassa erilaisten ryhmien ja ajatusten kannattamiseen ja statustietojen päivittämiseen (Voimala 31.3.2010). Sitä kautta ihmiset tekevät identiteettityötään, rakentavat minuuttaan ja omaa tarinaansa. Toimintatapa on sama, kuin ”normaalielämässä”, fyysisessä maailmassa: Kun aamulla mietin, miltä tänään näytän, peilaan samalla tietoisesti tai tiedostamatta, mitä haluan viestiä itsestäni ja miten olen suhteessa toisiin ja laajemmin yhteiskuntaan. Facebook tarjoaa suhteellisen turvallisen tuntuisen foorumin kokeilla erilaisia rooleja ja tarkkailla, miten ihmiset reagoivat (Voimala 31.3.2010). Profiilin kautta ihmiset muodostavat toisistaan mielikuvia ja tulkintoja todellisuudesta, kuten tavanomaisessa vuorovaikutuksessakin. Erilaisten ryhmien kannattaminen (tykkääminen) viestii, millaisia arvoja jaan muiden kanssa ja millaisista asioista pidän. Kaveripyyntöjä hyväksymällä, hylkäämällä tai itse tekemällä voi päättää, mihin haluan liittyä ja mihin en. Sama pätee omien tietojen julkistamiseen. Voin valita, ketkä näkevät minut ja missä laajuudessa. Samalla vahvistan identiteettiäni tietynlaisena rajaamalla yksityisyyttäni. Minuuden rakentamisen välineenä toimimvat myös Facebookin erilaiset testit. Testin tekemällä saan Pasilan Repomieheltä elämänohjeita, tiedän mikä eläin tai elementti olen ja missä minun tulisi asua. Testin tulos panee minut keskustelemaan itseni kanssa, mitä ajattelen siitä että Facebook väittää minun olevan kukko. 

Facebook poikkeaa esimerkiksi chat-foorumeista, joissa pääasiassa osallistutaan anonyymisti. Facebookissa pääasiassa ihmiset ovat omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Anonyymit foorumit mahdollistavat graavitkin avautumiset ja hyökkäykset toisia kohtaan, kun kasvottomuus poistaa osan vastuusta. Omana itsenä oleminen pitää yllä sosiaalista kontrollia. Toisaalta Facebookin käyttämät symbolit luovat suhteellisen positiivisen viestinnän ilmapiiriä (tykkään = peukku ylös) (Voimala 31.3.2010). Facebookin kulttuuriset koodit kertovat, kuinka siellä ollaan. Facebook on sosiaalinen konstruktio, jota muovataan koko ajan muuttuvin merkityksin.

Olen edelleen Facebookissa lähinnä kyylänä. Sähköpostit kavereille hoituvat Facebookin kautta, sillä se näyttää syrjäyttäneen perinteisen sähköpostin. Tämä todettiin myös Voimalan keskustelussa. En juuri jaksa vaivata itseäni statustietojen päivittämisellä tai aktiivisella uusien kontaktien etsimisellä. En siis päästä ihmisiä kovin lähelle omaa arkielämääni? Kyttääjän tarkalla silmällä havaitsen, että ihmiset ovat aktiivisesti osallisia omassa profiilissaan ja kommentoivat toistensa kirjoituksia. Ihmisten tarinat arjestaan näyttävät vaativan päästä sosiaalisesti jaetuiksi. Kymmenen vuotta sitten näpyteltiin 100 tekstiviestiä päivässä (minkä huomasi laskun maksaja). Nyt se tehdään Facebookissa.

Facebook tarjoaa ihmisille helpon väylän osallistua ja verkostoitua. Se on siten yhteiskunnallista ja sosiaalista toimintaa siinä missä ennen mentiin yhdistyksen kokoukseen, torille, ostarille tai kysymättä kylään – mikäli pönkkä ei ollut ovella. Facebookissa pönkkää ei muuten ole, ellet ole rajannut profiiliasi kaikilta. Facebook saa voimansa ihmisten tarpeesta osallistua ja liittyä sekä jakaa arkipäivän kokemuksia. Jälkimoderni elämä on pirstoutunut sinne tänne ja Facebook saattaakin tarjota pysyvyyttä, kuten muukin virtuaalitodellisuus. Ainakin Facebook tarjoaa siellä oleville ihmisille mahdollisuuden peilata omaa elämää kepeän sanailun kautta, silti jotenkin syvällisesti.

Yksi asia minua on kuitenkin herättänyt mietteitä. Mitä mietit? (= statuspäivitys): ”Meidän Tuomas pieksi tänään koulussa kaveriaan ja sai huutia, mitähän seuraavaksi?. On hienoa, että myös pienet vauvat ja lapset tulevat Facebookin kautta näkyväksi ja saavat äänen – joskus kuitenkin tavalla, jota pidän lapsen sosiaalisen statuksen kannalta kielteisenä. Toisaalta, eihän lapselta kysytä mielipidettään myöskään vauvakuvan julkaisemisesta paikallisen valokuvausliikkeen ikkunassa tai sanomalehden sivulla! Ehkä se, että kaikki jaetaan, vain heijastaa virtuaalimaailman merkitystä ihmisten arkielämän kuvaajana ja vuorovaikutuksen välineenä? Lapset ilman ääntään kuitenkin jäävät Facebookin keskusteluhistoriaan kirjallisina dokumentteina, joten seuraavan kerran mietin kaksi kertaa, julkaisenko Tuomaksen ongelmat seinälläni.

Facebook ja muut sosiaaliset mediat ihmisten arkielämän mukavana lisänä toimii, mutta ei siitä kasvokkaisen vuorovaikutuksen korvaajaksi ole. Tutkimukset virtuaalimaailmasta ja sosiaalisesta mediasta alkaa löytyä enemmän ja enemmän myös koto-Suomesta. Uusi Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuosikirja Sosiaalityö, tieto ja Teknologia (2010) tarjoilee purtavaa ensinälkään. Yksimielisesti liityn kirjan sanomaan, että on klikkauduttava virtuaaliympäristöihin tutkimaan ja toteuttamaan sosiaalityötä. Sosiaalisen median tutkiminen sosiaalityössä luo edellytykset ymmärtää sosiaalista mediaa arkielämän ilmiönä ja toimintaympäristönä sekä sitä, millaisia merkityksiä ihmiset toiminnalleen sosiaalisissa medioissa antavat.  Arvaan, että tulevat sukupolvet eivät enää näe merkittävää eroa virtuaalimaailman ja fyysisen maailman välillä. Arjen palikat rakentuvatkin suurimmaksi osaksi virtuaaliarjesta käsin ja fyysistä maailmaa pidetään jo vieraana. Toivottavasti arvaan väärin. 

Ihmettelen omia reaktioitani suhteessa sosiaaliseen mediaan. Lukiessani uusinta Kulttuuritutkimus-julkaisua (26 (2009): 4, s. 3-16) sain kiinnikkeen reaktioilleni Heidi Hakkaraisen artikkelin kautta: Se, miksi sosiaalinen media herättää minussa epäilyjä, liittyy jotenkin tärkeänä pitämieni arvojen ja kulttuurin normien muutokseen. Facebook kutsuu jakamaan: en tykkää, enkä haluaisi kommentoida, mutta huomaan silti kirjoittavani, niin kuin nytkin.

Rentouttavaa ja aurinkoista kesää kaikille!

Päivitetty 1.6.2010 MS