Väitöskirjapalkitun Ilo Söderströmin kiitospuhe

Sosiaalityön tutkimuksen seura on jakanut vuodesta 2011 lähtien Sosiaalityön tutkimuksen väitöskirjapalkinnon ansioituneelle väitöskirjalle. Väitöskirjapalkinto jaetaan viiden vuoden välein. Sosiaalityön tutkimuksen päivillä 2026 palkinto jaettiin Ilo Söderströmille väitöskirjasta Ulossulkevat rajat: sosiaalityö ja pakolaistaustaiset queer-ihmiset Suomessa. Tässä kolumnissa Ilo jakaa kiitospuheensa, jonka piti tutkimuksen päivillä Kuopiossa.

Kiitos Sosiaalityön tutkimuksen seura. Väitöskirjapalkinto on iso kunnianosoitus ja tunnustus sille, että sateenkaarevuuden, pakolaisuuden ja sorronvastaisuuden teemat ovat sosiaalityön tutkimuksessa keskeisiä.

Tämän väitöskirjan aloittamisesta on jo kahdeksan vuotta aikaa, ja sen valmistumisestakin jo kaksi. Helsingin yliopistossa tekemäni väitöskirja ”Ulossulkevat rajat: Sosiaalityö ja pakolaistaustaiset queer-ihmiset Suomessa” käsitteli sitä, kuinka sekä sosiaalityössä että turvapaikkajärjestelmässä valkonormatiivisuus ja heteronormatiivisuus luovat saavutettavuuden esteitä pakolaistaustaisille queer-ihmisille. Aineistonkeruun aikana 2020-luvun lopun Suomessa vastaanottokeskusten ja maahanmuuttajapalveluiden sosiaalityö oli vielä hyvin kuormittunutta asiakasmäärien nopean nousun vuoksi. Turvapaikkajärjestelmässä oli paljon ongelmia, ja kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin paljon.

Sittemmin moni asia on muuttunut, hyvässä ja pahassa. Vastaanottavan ja kotouttavan sosiaalityön työmäärää on saatu paremmin hallintaan, ainakin jossain määrin. Kotoutumistyön kenttä on mennyt uusiksi kotoutumislain uudistuksen, hyvinvointialueuudistuksen ja TE-palveluiden uudistuksen vuoksi. Turvapaikkaprosesseja on kehitetty, ja sateenkaarevien turvapaikanhakijoiden kokemukset esimerkiksi turvapaikkapuhutteluista ovat parempia nykyään kuin kahdeksan vuotta sitten. Yksittäisenä valtavan tärkeänä positiivisena muutoksena haluan mainita, että nykyään transsukupuoliset turvapaikanhakijat pääsevät helpommin transerityisen terveydenhuollon piiriin, kun se on vihdoin tunnustettu välttämättömänä ja kiireellisenä hoitona.

Toisaalta taas lainsäädännön tasolla nykyinen hallitus on tehnyt turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten elämään vaikuttavia katastrofaalisia muutoksia. Maahanmuuttajien oikeuksia on viime vuosina huononnettu enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin Suomessa. Euroopan unionin neuvoston hyväksymä EU:n siirtolaisuuspolitiikan kokonaisuudistus, niin kutsuttu EU-pakti, tulee todennäköisesti lisäämään koko Euroopassa valtavasti karkotuksia, säilöönottoa, paperittomuutta ja siten myös ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä – ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien sortamista. Yhdysvaltojen ja Euroopan tilannetta seuraamalla on selvää, että kun fasismi nousee, siirtolaisten ihmisarvo on yleensä ensimmäisenä uhattuna – samoin kuin trans- ja queer-ihmisten. Globaali fasismin ja anti-gender-liikkeen nousu on jo nyt heijastunut Suomeen niin, että trans- ja queer-pakolaisia tulee Suomeen maista, joista ennen ei ollut tarvetta paeta, kuten Yhdysvalloista.

Sosiaalityöntekijöiltä, sosiaalityön tutkijoilta ja opettajilta vaaditaan nyt erityisen vahvaa sitoutumista ulossulkevien rajojen, kuten valkonormatiivisuuden, heteronormatiivisuuden tai ulossulkevien valtion rajojen, purkamiseen. Ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen tulee olla sosiaalityön keskiössä myös ja erityisesti silloin, kun se on ristiriidassa oikeuksia polkevan lainsäädännön kanssa. Laki ei määritä moraaliamme, vaan sosiaalityön eettiset ohjeet ja sitoumukset.

Väitöskirjani pohjalta ollaan julkaisemassa maaliskuussa tietokirja Gaudeamuksella nimeltä ”Rajoja purkava sosiaalityö: Pakolaistaustaiset queer-ihmiset sosiaalipalveluissa”. Vaihdoin kirjan nimen Ulossulkevista rajoista Rajoja purkavaksi sosiaalityöksi, koska halusin korostaa muutoksen mahdollisuutta ja välttämättömyyttä.

Rajoja purkava työ ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta ei aina ole mukavaa. Se vaatii aktiivista työtä, sinnikkyyttä ja epämukavuuden sietämistä. Lempilauseeni on, että muutos vaatii konfliktia, ja muutostyö vaatii konfliktien sietokykyä. Mutta sosiaalityöntekijä ja sosiaalityön tutkija ei saa pelätä konfliktia, koska silloin se tarkoittaa, että hän ei osallistu muutostyöhön, joka on meidän alamme ydintä. Meillä ei ole varaa olla mukavuudenhaluisia, jos se tarkoittaa hiljentymistä epäoikeudenmukaisuuden äärellä.

Toisaalta muutostyö vaatii myös toisten tukea. Asetutaan tukemaan kollegoitamme, kun he nostavat esiin eriarvoisuutta ja asettuvat haastamaan vallanpitäjiä. Etsitään tukea ympäriltämme. Ei jäädä yksin, eikä jätetä toisiamme yksin. Yhdessä tehty muutostyö voi olla voimauttavaa, hauskaa ja tuoda omaan työhön valtavasti merkitystä.

Minulle suurta yhteistyön voimaa ovat tuoneet esimerkiksi Sosiaalityön sateenkaaritutkimuksen verkosto SosQ ja Poliittisen sosiaalityön rihmasto Konflikti, joita molempia olen saanut olla mukana perustamassa. Nyt minulla on ilo aloittaa uusi kanssatutkimus sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sijaishuollossa osana Joa Hiitolan vetämää Sauma-hanketta, joka tulee varmasti tuomaan monenlaista yhteistyön voimaa ja toivoa. Samalla voin luottaa siihen, että ajankohtaiset queer-pakolaisten sosiaalityön kysymykset pysyvät esillä esimerkiksi Mimosa Puumalaisen tekeillä olevan väitöstutkimuksen kautta.

Myöskään omaa väitöskirjaa tehdessäni en ollut yksin. Suurin kiitos kuuluu tietenkin tutkimukseen osallistuneille sosiaalityöntekijöille ja pakolaistaustaisille ihmisille, jotka uskalsivat kertoa minulle kokemuksistaan ja ajatuksistaan ja laittaa itsensä alttiiksi. Iso kiitos myös järjestötoimijoille, jotka auttoivat minua korvaamattomasti aineistonkeruussa. Ilman heitä tätä tutkimusta ei tietenkään olisi. Siksi olenkin lahjoittanut väitöskirjapalkinnon palkintosumman Helsinki pride ry:n Together with pride -työhön, jolla tuetaan pakolaistaustaisten queer-ihmisten yhteisötoimintaa ja esimerkiksi oikeusavun kustannuksia. Järjestöjen työ eri marginalisoitujen vähemmistöjen hyvinvoinnin ja yhteisöjen tukemisessa on täysin korvaamatonta.

Haluan kiittää myös kaikkia kolmea väitöskirjan ohjaajaani: Kris Clarkea, Kirsi Juhilaa ja Leena-Maija Rossia, jotka loivat tämän työn ympärille turvallisen piirin ja tukivat minua monella tapaa muutostyössä. Kiitos myös kaikille muille työkavereille ja ystäville, jotka kulkivat prosessissa mukana. Pidetään huolta toisistamme ja muista elollisista. Kiitos!

Ilo Söderström, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto