Priorisoinnin ydin katoaa säästöihin

Sadan miljoonan euron vuosittaiset säästöt sosiaalihuollosta ovat ennen kaikkea arvovalinta, eivät taloudellinen vääjäämättömyys. Tämä säästötavoite asetettiin työryhmälle, joka valmisteli esityksen sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta. Helmikuussa julkaistu esitys on herättänyt paljon keskustelua sosiaalialan ammattilaisten keskuudessa. Työryhmä ehdottaa isoja muutoksia palveluihin. Säästöjen lisäksi uudistuksen tavoitteeksi on ilmaistu sosiaalipalvelujen järjestäminen nykyistä asiakaslähtöisemmin sekä ”perustuslain turvaamien riittävien sosiaalipalvelujen järjestäminen taloudellisesti kestävällä tavalla”.

On aivan perusteltu huoli, että säästäminen on ykkösprioriteetti sosiaalihuollon palvelu-uudistuksessa. Nykyisen hallituksen kiristykset ja leikkaukset sosiaalipalveluista ovat jo olleet mittavia. Asiakaslähtöisyyden mainitseminen uudistuksen tavoitteena tuntuu nyt sivuseikalta ja palveluiden kehittämiseen itseisarvona on vaikea uskoa. Perustuslakiin viittaaminen vie ajatukset lakisääteiseen, tulkinnanvaraiseen minimiin.

Jos sosiaalihuollon palvelu-uudistus toteutuu työryhmän ehdottamalla tavalla, sillä on merkittäviä vaikutuksia sosiaalihuollon järjestelmälle, sosiaalialan työntekijöille ja asiakkaille. Julkisen talouden säästöpaineisiin uudistus ei tietenkään yksin vastaa, vaikka säästötavoitteet toteutuisivatkin. Niin sanottu velkajarrutyöryhmä tavoittelee tulevina vuosina 8–11 miljardin euron sopeutuksia julkiseen talouteen. Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki puolueet ovat sitoutuneet tähän tavoitteeseen.  

Taloudellisesti vaikeina aikoina keskustelu julkisia palveluja koskevasta priorisoinnista lisääntyy ja sitä myös käydään tyypillisesti talouden ehdoilla (Niemi & Niemi 2025). Sananmukaisesti priorisoiminen tarkoittaa asioiden tärkeysjärjestykseen asettamista ja ensisijaistamista.Se ei siis varsinaisesti merkitse karsimista, mutta usein sitä käytetään karsittavien palveluiden valitsemiseen (mt).

Resurssien rajallisuuden takia priorisointi on julkisissa palveluissa välttämätöntä. Sitä tapahtuu sosiaali- ja terveydenhuollossakin jatkuvasti eri tasoilla: valtionhallinnossa, hyvinvointialueilla, kunnissa ja yksittäisissä organisaatioissa sekä arjen asiakastyössä (esim. Saijonkari ym. 2017). Asiakastasolla priorisointi on hyvin arkista toimintaa. Työntekijät tekevät päivittäin päätöksiä esimerkiksi hoidettavien asioiden kiireellisyysjärjestyksestä.

Terveydenhuollossa priorisointia on tutkittu ja siitä on keskusteltu pidempään ja laajemmin kuin sosiaalihuollossa. Sosiaalihuollon priorisointitutkimuksen vähäisyyttä paikkaa viime vuonna ilmestynyt Petteri Niemen ja Riikka Niemen teos, joka käsittelee sosiaalihuollon priorisoinnin malleja ja ehdotuksia sekä priorisointiin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Siinä myös raportoidaan sosiaalihuollon päättäjien ja ammattilaisten näkemyksiä käsittelevien empiiristen tutkimusten tuloksia.

Toistaiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon priorisointipäätösten tueksi ei ole olemassa kansallisia rakenteita priorisoinnin kriteereistä tai periaatteista. Kun linjauksia ei ole, tapahtuu piilopriorisointia eli esimerkiksi tiedostamatta tai epävirallisesti tehtyä priorisointia, ja riskinä on eriarvoisuuden lisääntyminen (Torkki ym. 2022).

Huolimatta kansallisten rakenteiden puutteesta terveydenhuollossa on kuitenkin käytössä suositustasoisia välineitä priorisoinnin tueksi. Käypä hoito -suositukset ja Vältä viisaasti -suositukset ohjaavat terveydenhuollon ammattilaisia hoidon valinnassa. Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palko puolestaan antaa suosituksia siitä, mitkä palvelut kuuluvat julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaan.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on paraikaa tekeillä lakimuutosesitys, joka toteutuessaan määrittelisi velvoittavat palveluvalikoimaperiaatteet sekä sosiaalihuoltoon että terveydenhuoltoon. Hallituksen esitys periaatteista on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä tänä keväänä. Vuoden 2027 alussa voimaan tuleviksi kaavaillut periaatteet olisivat tarve, turvallisuus, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus sekä läpileikkaavina periaatteina yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus. Periaatteita olisi määrä soveltaa niin kansallisessa kuin hyvinvointialuetason päätöksenteossa sekä asiakastyössä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2025a.)

Palveluvalikoiman periaatteita koskevan esityksen lausunnoissa periaatteita on moitittu liian yleisiksi. Lausunnonantajat myös korostavat periaatteiden tulkintaan ja käytäntöön viemiseen liittyvien linjausten tärkeyttä. (Lausuntopalvelu.fi 2025.) Periaatteet ovat kiistatta hyvin yleisluontoisia. Niitä voi kuitenkin pitää mielenkiintoisena ja merkittävänäkin avauksena sosiaalihuollon palveluiden priorisointiin liittyen. Palveluvalikoiman suositukset olisivat kansallisen tason ohjauskeino palveluiden ja menetelmien priorisoinnin tueksi. Sosiaalihuollon priorisointia koskevia periaatteita ei ole aiemmin koottu tällä tavoin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille tehty kysely (Sosiaali- ja terveysministeriö 2025b) osoittaa, että erityisesti sosiaalihuollon ammattilaiset kokevat työssään kuormitusta priorisointipaineiden takia. Suurin osa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista ei pidä priorisointipäätöksiä ja niiden perusteita julkisina ja avoimina. Ammattilaiset kaipaavat avointa keskustelua ja selkeitä periaatteita priorisoinnista. Lähes puolet myös kokee tekevänsä päivittäin piilopriorisointipäätöksiä.

Ammattilaiskyselyyn vastanneiden näkemykset priorisoinnista ja sen periaatteista ja käytännöistä ovat vaihtelevia ja ristiriitaisiakin. Kyselystä ilmenee, että priorisointi on hyvin jännitteinen asia esimerkiksi eettisestä näkökulmasta. Ammattilaiset toivovat linjauksia, mutta toisaalta heillä on huoli, mihin ne voivat johtaa. Erityisesti sosiaalihuollon osalta ammattilaiskyselyn vastaajat kyseenalaistavat laajasti palveluiden riittävyyden ja yhdenvertaisuuden toteutumisen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2025b).

Priorisointi on latautunut aihe laajemminkin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Julkinen, sisällöllisesti konkreettinen keskustelu priorisoinnista on haastavaa esimerkiksi priorisointiin liittyvän kompleksisuuden takia, ja erityisesti poliittisessa päätöksenteossa avoin priorisointi on vaikea aihe (Niemi & Niemi 2025). Sosiaalipalveluiden yhteydessä priorisointi saattaa juuri nyt tuntua vaaralliseltakin aiheelta. Kaikkea palveluiden kehittämiseen liittyvää keskustelua ja päätöksentekoa tuntuu hallitsevan joko yksinomaan tai ensisijaisesti säästäminen. Priorisoinnin merkitys näyttää liittyvän vain karsimiseen ja leikkaamiseen. Resurssipuheen hallitessa julkista ja poliittista keskustelua on riski, että priorisointi ymmärretään vain säästöjen näkökulmasta.

Taloudellinen näkökulma on vahvasti läsnä myös tekeillä olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoimauudistuksessa. Sääntelyn tarkoitukseksi on ilmaistu paitsi muun muassa palveluiden sisältöjen yhdenmukaistaminen ja vaikuttavien menetelmien käyttöönoton tukeminen, myös sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten hillitseminen pitkällä aikavälillä. Palveluvalikoiman neljästä periaatteesta yksi on kustannusvaikuttavuus. Esityksen lausunnoissa nousi esiin huoli tämän kustannusvaikuttavuusperiaatteen ylikorostumisesta periaatteita sovellettaessa. Huoli ei varmasti ole aiheeton.

Olisi naiivia olettaa, että sosiaalihuolto pääsisi säästöpaineista tai että talouden näkökulma ei olisi esillä julkisia palveluita priorisoitaessa. Silti priorisointi ei saa kutistua vain taloudelliseksi kysymykseksi. Sosiaalityöntekijöiden ja muiden sosiaalialan ammattilaisten olisi tärkeää tuoda esiin säästämistä ja karsimista laajempia näkökulmia priorisointiin. Säästöpuheen dominoidessa julkista keskustelua on tarve sosiaalialan ammattilaisten asiantuntemukselle, tutkimukselle ja kokemuksille esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaiden tarpeista ja tilanteista sekä palveluista ja työmenetelmistä. Priorisoinnin tärkeimpänä tavoitteena tulisi olla asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu ja resurssien mahdollisimman oikeudenmukainen jakautuminen, ei säästäminen.

Ursula Grönvall, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto

Lähteet
Lausuntopalvelu.fi (2025) Lausuntopyynnöt. Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi terveydenhuoltolain 7 a §:n, sosiaalihuoltolain ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 36 §:n muuttamisesta.

Niemi, Petteri & Niemi, Riikka (2025) Sosiaalihuollon priorisoinnin mallit ja etiikka. Tampere: Vastapaino.

Saijonkari, Maija & Mäkelä, Marjukka & Booth, Neill (2017) Katsaus terveydenhuollon priorisointiin eri maissa. Korjattu laitos. Sosiaali-ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:18.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2025a) Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi terveydenhuoltolain 7 a §:n, sosiaalihuoltolain ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 36 §:n muuttamisesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2025b) Sosiaali- ja terveydenhuollon priorisointiperiaatteet. Ammattilaiskyselyn tulokset. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2025:20. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Torkki, Paulus & Patja, Kristiina & Ignatius, Eveliina & Kousa, Ilona & Vanhala, Antero & Gehrmann, Katariina & Tikkinen, Kari A O & Ojanen, Tuomas & Tapanainen, Pasi & Pantzar, Mika & Ranta, Jussi & Leskelä, Riikka-Leena (2022) Terveydenhuollon palveluvalikoiman priorisointi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:53.