Ärsyyntyminen ei riitä – tarvitaan yhteistä vaikuttamista

Montako kertaa olet Petteri Orpon hallituskaudella (2023–) ärsyyntynyt sosiaalialan puolesta?

Olet todennäköisesti seurannut viimeisen vuoden aikana uutisointia järjestöjen avustusleikkauksista, keskustelua sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisesta tai pohtinut, mitä sosiaalityön yliopistotasoisen tutkimuksen valtionavustusten päätöksenteossa oikein tapahtui. Vuosi sitten kirjoitin Sosiaalityön tutkimuksen seuran kolumnissa järjestöjen merkityksestä rakenteellisen sosiaalityön toteuttajina. Silloin korostin, että tiedon ja kokemusten on kuljettava katkeamattomana ketjuna asiakkailta sosiaalityöntekijöille ja edelleen asiantuntijoille, tutkijoille ja päättäjille asti, jotta yhteiskunnalliset ongelmat tulevat näkyviksi ja niihin voidaan vaikuttaa.

Haluan muistuttaa tästä myös nyt, koska ärsyyntyminen ei pelkästään riitä. Vaikuttaminen ei myöskään ole yksilösuoritus eikä pelkästään yksittäisten tutkijoiden, sosiaalityöntekijöiden tai järjestötoimijoiden harteille kuuluva tehtävä. Se on koko meidän tieteenalamme ja ammattikuntamme yhteinen vastuu.

Sosiaalihuollon uudistuksia tehdään suurten odotusten ja säästötavoitteiden paineessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat valtionavustusleikkaukset ja STEA-avustuskriteerien julkaiseminen ovat useaan otteeseen herättäneet laajaa huolta. Järjestöt täydentävät julkisia palveluja, tarjoavat vertaistukea, ehkäisevät ongelmien syvenemistä ja tavoittavat ihmisiä, joiden tarpeet eivät aina näy palvelujärjestelmässä riittävän hyvin. Nykyisen hallituksen aikana järjestöjen valtionavustuksia on vähennetty merkittävästi, ja vaikutusten on arvioitu ulottuvan sekä järjestöjen toimintaedellytyksiin että kansalaisten saamaan tukeen.

Samaan aikaan, kun julkistetaan järjestöihin kohdistuvia leikkauksia, uudistetaan myös sosiaalihuollon palvelujärjestelmää lainsäädännön keinoin. Uudistusten tavoitteiksi on asetettu palvelujen joustavuuden lisääminen, asiakaslähtöisyyden vahvistaminen sekä hyvinvointialueiden toiminnan tehostaminen. Keskustelua käydään kuitenkin myös siitä, miten palvelujen yhdenvertaisuus, asiakkaiden oikeusturva ja riittävien palvelujen saatavuus voidaan turvata tilanteessa, jossa uudistuksille asetetaan samanaikaisesti merkittäviä säästötavoitteita.

Sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön kokemusten valossa tiedämme, että kestävät ratkaisut perustuvat pitkäjänteisestä työstä, luottamuksellisista ihmissuhteista sekä eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä (esim. Heino ym. 2024). Siksi palvelujärjestelmän uudistamista tulisi tarkastella paitsi taloudellisena myös sosiaalisena investointina: kysymys ei ole vain kustannuksista, vaan siitä, millaista hyvinvointia, osallisuutta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta haluamme rakentaa tulevaisuudessa.

Tutkimuksen riippumattomuus tarvitsee puolustajia

Kesän aikana olemme joutuneet seuraamaan myös sosiaalityön yliopistotasoisen tutkimuksen valtionavustuksiin liittyvää poikkeuksellista päätöksentekoa. Sosiaalihuoltolaki (§ 60 c) määrittelee sosiaalityön valtionavustuksen ja osoittaa sen perustuvan tutkimushankkeiden avoimeen hakumenettelyyn, tieteelliseen vertaisarviointiin sekä erilliseen arviointiprosessiin, jonka tarkoituksena on varmistaa tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus.

Erityisesti sosiaalityön tutkijoiden näkökulmasta kesän tapahtumat ovat herättäneet perusteltuja kysymyksiä tutkimuksen riippumattomuudesta, arviointijärjestelmän merkityksestä ja tutkimusrahoituksen päätöksenteon läpinäkyvyydestä. Vaikka tutkimusrahoitus on aina rajallista ja päätöksiin liittyy harkintaa, tieteen legitimiteetti rakentuu sille, että päätöksenteon perusteet ovat avoimia ja että tieteellisen arvioinnin merkitys tunnustetaan. Nykyisen ministerin tekemät ratkaisut eivät harmita vain yksittäisen tutkimushankehakemuksen laatineita tutkijoita, vaan kyse on siitä, että ”pienelläkin poliittisella puuttumisella voi alkaa lumivyöry, joka rapauttaa tieteen autonomiaa ja kytkee sen poliittiseen päätöksentekoon”, kuten Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen haastattelussa kiteytti (YLE 23.7.2026).

Vaikuttaminen vaatii jatkuvaa valppautta ja keskusteluun osallistuminen rohkeutta

Laajoihin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ratkaisuihin vaikuttaminen ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista kuin annetaan ymmärtää. Esimerkiksi lainsäädäntöhankkeiden lausuntokierrokset ovat periaatteessa avoimia kaikille, mutta käytännössä aikataulut ovat usein tiukkoja. Lakiluonnoksia, budjettipäätöksiä, ministeriöiden valmistelua ja julkisia puheenvuoroja täytyy seurata aktiivisesti, jotta mahdollisiin virheellisiin tulkintoihin voidaan reagoida ajoissa.

Todellisuudessa tämä tarkoittaa monelle tutkijalle ja asiantuntijalle vaikuttamistyötä oman työn ohella ja ilman siihen erikseen osoitettuja resursseja tai työaikaa. Lisäksi nykyinen mediaympäristö toimii nopealla rytmillä. Reagoinnin pitäisi usein tapahtua lähes välittömästi, jos haluaa osallistua keskusteluun silloin, kun sillä on eniten merkitystä.

Lisäksi asiantuntijana julkiseen keskusteluun osallistuminen vaatii rohkeutta. Vaikka tutkimukseen perustuvat puheenvuorot ovat osa tiedeyhteisön yhteiskunnallista tehtävää, voivat ne nykyisessä keskustelu ilmapiirissä johtaa myös henkilökohtaiseen kritiikkiin, vihapuheeseen tai jopa maalittamiseen. Kyse ei ole vähäpätöisestä ilmiöstä. Moni tutkija ja ammattilainen pohtii tarkkaan, kannattaako keskusteluun osallistua. Silti juuri silloin, kun keskustelu kärjistyy tai yksinkertaistuu, tarvitaan kaikkein kipeimmin tutkimukseen perustuvia näkökulmia.

Sosiaalityön kenttä ei ole ollut hiljaa

Huojentavaa on, että sosiaalityön toimijat eivät ole jääneet näiden tapahtumien sivustakatsojiksi (vrt. Tiitinen 2018). Yksittäiset tutkijat, sosiaalityöntekijät ja muut alan asiantuntijat ovat kirjoittaneet kannanottoja, osallistuneet mediakeskusteluun, antaneet haastatteluja ja tuoneet tutkimustietoa julkiseen keskusteluun.

Myös korkeakoulut ovat löytäneet uusia tapoja toimia yhdessä. Yliopistojen sosiaalityön oppiaineiden edustajat ovat ottaneet yhteisesti kantaa sosiaalityön tutkimuksen, koulutuksen ja tieteen toimintaedellytyksiin sekä osallistuneet aktiivisesti yhteisiin lausuntoihin ja keskusteluihin. Tämä kertoo siitä, että sosiaalityön tutkimusyhteisö kykenee toimimaan yhtenäisesti silloin, kun alan perustehtävä tai tieteenalan asema sitä edellyttävät.

Vaikka yksittäiset puheenvuorot eivät aina muuta päätöksiä, yhdessä ne kuitenkin rakentavat ymmärrystä siitä, miksi sosiaalityö on yhteiskunnan kannalta välttämätön perusrakenne ja millaisia vaikutuksia poliittisilla ratkaisuilla on ihmisten elämään. Mitä moniäänisempi, näkyvämpi ja tutkimusperustaisempi tämä ääni on, sitä vaikeampaa on sivuuttaa sosiaalihuollon todellisuutta päätöksenteossa.

Ehkä kysymys ei siis lopulta ole siitä, kuinka monta kertaa olemme ärsyyntyneet. Olennaisempaa on kysyä, mitä teimme tuolle ärsyyntymiselle. Kirjoitimmeko lausunnon? Kommentoimmeko julkista keskustelua? Tarjosimmeko tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi? Korjasimmeko virheellisen väitteen? Rohkaisimmeko kollegaa käyttämään asiantuntijaääntään? Kiitos kaikille, jotka olette jo kirjoittaneet, kommentoineet, lausuneet, tutkineet ja osallistuneet!

Sosiaalityön tulevaisuutta ei rakenneta vain kentällä, työhuoneissa, kokouspöydissä tai tutkimushankkeissa. Sitä rakennetaan myös siellä, missä yhteiskunnallisia merkityksiä tuotetaan eli julkisessa keskustelussa. Ja juuri siksi sosiaalityön äänen täytyy kuulua. Nyt enemmän kuin koskaan.

Tiina Lehto-Lundén

Principal Research Scientist

Hämeen ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Heino, E., Jäppinen, M., Lamponen, T. & Haikonen, M. (2024). Luottamuksen rakentuminen lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden ja sosiaalityöntekijöiden kuvauksissa. Kasvun tuki -aikakauslehti, 4(2), 38–47. https://doi.org/10.61259/kt.144812

Tiitinen, L. (2018). Sosiaalialan mediavaikuttaminen hiljaisuuden kulttuurin murtajana? Yhteiskuntapolitiikka, 83(2), 171–181. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201804196721

YLE 23.7.2026. Asiakirjat paljastavat: ministeri Rydman epäsi rahaa tutkimuksilta, jotka saivat arvioinnissa huippupisteet. Asiakirjat paljastavat: ministeri Rydman epäsi rahaa tutkimuksilta, jotka saivat arvioinnissa huippupisteet | Kotimaa | Yle