Väitöskirjatutkijan paikka akateemisessa yhteisössä – reunalla vai ytimessä?

Syksyisin suomalaisissa yliopistoissa aloittaa uusi joukko opiskelijoita. Perustutkinto-opiskelijoiden vastaanottamiseen, tutorointiin ja yliopistoyhteisöön kiinnittymiseen panostetaan paljon. Samaan aikaan yliopistoissa aloittaa myös joukko väitöskirjatutkijoita, joista osa on vasta ottamassa ensimmäisiä askeleitaan tutkijanuralla. Heidän integroitumiseensa yliopistoyhteisöön on panostettu huomattavasti vähemmän. 

Suomalaisessa yliopistomaailmassa opinto-oikeus tohtoriopintoihin ja tutkimusrahoituksen saaminen ovat usein kaksi eri asiaa. Yliopistot korostavat, että tohtorikoulutus on maksutonta, mutta väitöskirjatutkijan tulee itse huolehtia toimeentulostaan (esim. Jyväskylän yliopisto n.d.). Yliopistoilla on vain rajallinen määrä palkallisia väitöskirjatutkijan paikkoja. Esimerkiksi Turun yliopistossa toimii noin 2 300 väitöskirjatutkijaa, mutta yliopiston rahoittamia määräaikaisia väitöskirjatutkijan paikkoja on vuosittain tarjolla vain noin 200 (Turun yliopisto 2025; 2026). Merkittävä osa väitöskirjatutkijoista tekeekin tutkimusta henkilökohtaisen apurahan turvin, tutkimushankkeissa, oman työnsä ohessa tai muuten ilman varsinaista työsuhdetta yliopistoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijaksi kasvamisen polut voivat erota merkittävästi toisistaan jo opintojen alkuvaiheessa.

Viime vuosina Suomessa on pyritty vahvistamaan rahoitettua tohtorikoulutusta. Kansallinen tohtorikoulutuspilotti loi 1 000 täysin rahoitettua väitöskirjatutkijan paikkaa. Tohtorikoulutuspilotin tavoitteena on nopeuttaa väitöskirjaprosessia siten, että tutkijat voivat valmistua tohtoreiksi kolmen vuoden aikana. Uudistuksen taustalla ovat olleet huoli tohtorikoulutuksen laadusta, valmistumisajoista sekä tutkijoiden työolosuhteista. (Kivistö ym. 2025.) Samalla uudistus herättää kysymyksen niiden väitöskirjatutkijoiden tilanteesta, jotka tekevät väitöskirjaa ilman tutkimusrahoitusta.

Yliopistoissa seurataan väitöskirjatutkimusten etenemistä vuosiraporttien, seurantaryhmien ja ohjauskeskustelujen avulla. Sen sijaan julkisessa keskustelussa on vähän tietoa siitä, kuinka moni ilman rahoitusta työskentelevä väitöskirjatutkija lopulta valmistuu, kuinka moni keskeyttää opintonsa tai kuinka moni jää vuosiksi tilanteeseen, jossa väitöskirja etenee hitaasti muiden velvollisuuksien ohessa. Vielä vähemmän tiedämme siitä, mitä tapahtuu niille kansainvälisille tutkijoille, jotka saavat Suomessa jatko-opinto-oikeuden mutta eivät onnistu löytämään tutkimukselleen rahoitusta. Huolta on herättänyt heidän joutumisensa leipäjonoihin. Suomalaisissa yliopistoissa tulisikin olla tietoa tarjolla tutkijoille, lehtoreille ja professoreille, jotta he voisivat antaa realistista tietoa väitöskirjatutkimuksen ohjaajia etsiville kansainvälilisille väitöskirjatutkijoille.

Erityisen kiinnostava havainto on se, että kansallisen tohtorikoulutuspilotin seurannassa yli puolet tutkijoista koki rahoitetussakin asemassa haasteelliseksi valmistua tavoiteajassa (Kivistö ym. 2025). Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka realistisia valmistumismahdollisuudet ovat niille tutkijoille, joilla ei ole lainkaan turvattua toimeentuloa tutkimustyön ajaksi. On huomioitava, että joillekin väitöskirjan hitaampi tekeminen oman työn ohessa myös sopii ja on tietoinen valinta.

Vaikka suomalaisia väitöskirjatutkijoita koskevaa tutkimusta juuri rahoittamattomien väitöskirjan tekijöiden tilanteesta on vähän, kansainvälisessä tutkimuksessa on tunnistettu useita riskejä. Taloudellinen epävarmuus, väitöskirjaprosessin pitkittyminen, mielenterveyden kuormittuminen, väitöstutkimuksen keskeyttämisen mahdollisuus sekä vaikeudet integroitua tutkimusyhteisöön näyttäytyvät toistuvina haasteina (Cornér ym. 2017; Schmidt & Hansson, 2018; Cornwall ym. 2019; Wollast ym. 2023).

Nämä teemat nousivat esiin myös sosiaalityön väitöskirjatutkijoille suunnatussa etäryhmätyönohjauspilotissa, joka toteutettiin vuonna 2025 seitsemän väitöskirjatutkijan ja kolmen sosiaalityön yliopistonlehtorin voimin. Ryhmässä keskusteltiin paljon taloudellisesta epävarmuudesta ja akateemiseen yhteisöön kuulumisen kokemuksista. Oman työnsä ohessa väitöskirjaa tekevät tutkijat kuvasivat rahoitushakemusten laatimisen vievän huomattavasti aikaa ja energiaa. Toistuvat kielteiset rahoituspäätökset herättivät pettymyksen lisäksi häpeää ja epävarmuutta siitä, kannattaako rahoituksen hakemista jatkaa. Samalla tutkimustyötä oli sovitettava yhteen palkkatyön, perhe-elämän ja muiden vastuiden kanssa. Myös tutkimusrahoituksen saaneet väitöskirjatutkijat kuvasivat tutkimustyöhön kohdistuvien, kuten akateemiseen kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyvien osaamisodotusten olevan heille osin epäselviä. Samalla he tunsivat velvollisuutta edetä tutkimuksessaan mahdollisimman nopeasti. Rahoitus toi turvaa, mutta se ei välttämättä vähentänyt suorituspaineita. (Tiirola ym. tulossa.)

Yllättävää oli se, kuinka voimakkaasti tutkimusyhteisöön integroitumisen haasteet yhdistivät kaikkia etäryhmätyönohjauspilottiin osallistuneita rahoitusmuodosta riippumatta (Ks. myös. Tieteentekijät 2023). Erityisesti henkilökohtaisilla apurahoilla työskentelevät kokivat yliopiston ja tutkijayhteisön etäisiksi. Osalla ei ollut juuri lainkaan yhteyttä oman yliopistonsa muihin sosiaalityön väitöskirjatutkijoihin. Toisaalta myös yliopiston palkkaamat tai tutkimushankkeissa työskentelevät väitöskirjatutkijat kuvasivat ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksiaan. (Tiirola ym. tulossa.)

Sosiaalityön näkökulmasta väitöskirjatutkijoiden kokemuksissa kysymys on lopulta osallisuudesta. Tutkijaksi kasvaminen ei ole pelkästään tutkimusmenetelmien oppimista tai väitöskirjan kirjoittamista. Se on myös liittymistä yhteisöön, ammatillisen identiteetin rakentumista ja kokemusta siitä, että kuuluu johonkin. (Anttila ym. 2024.)

Etäryhmätyönohjauspilotin perusteella vertaissuhteet ovat yksi keskeinen keino vastata moniin väitöskirjatutkijoiden kokemiin haasteisiin. Osallistujat kokivat merkitykselliseksi sen, että vaikeuksia, epävarmuutta ja keskeneräisyyttä voitiin käsitellä yhdessä. Kokemusten, vinkkien ja neuvojen jakaminen vahvisti tunnetta siitä, ettei haasteiden kanssa tarvitse jäädä yksin. (Tiirola ym. tulossa.)

Kysymmekin, voisiko väitöskirjatutkijoiden integroitumista yliopistoyhteisöön tukea nykyistä paremmin? Jatkotutkimusseminaarit tarjoavat erinomaisen paikan tutkimusten esittelylle ja tieteelliselle keskustelulle. Niiden rinnalla tarvittaisiin kuitenkin myös tilaa keskusteluille tutkijuudesta, akateemisen työn arjesta ja tutkijaksi kasvamisesta. Juuri tällaisissa kohtaamisissa voi syntyä yhteisöllisyyttä, joka kantaa väitöskirjaprosessin vaikeimpien vaiheiden yli. Etäryhmätyönohjauspilotti osoitti, että vertaissuhteiden ja vertaistuen syntymistä voi edistää melko yksinkertaisin keinoin tarjoamalla turvallinen tila myös substanssiosaamisen ylittävälle keskustelulle mietityttävistä aiheista. Etäryhmätyönohjauspilotissa kehitetty työnohjausmalli tulee olemaan avoimesti saatavilla ja sitä tai sen osia voi vapaasti soveltaa esimerkiksi jatkokoulutusseminaareissa. (Tiirola ym. tulossa.)     

Jos pidämme tärkeänä, että tutkijakoulutus on laadukasta ja väitöskirjat valmistuvat kohtuullisessa ajassa, meidän tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, miten väitöskirjatutkijat integroituvat tutkimusyhteisöihin. Kysymys ei ole vain yksittäisten tutkijoiden hyvinvoinnista, vaan siitä, millaista tutkija- ja tiedeyhteisöä olemme rakentamassa.

Camilla Granholm, VTT; sosiaalityön yliopistonlehtori, TY

Heli Tiirola YTT; Sosiaalityön yliopistonlehtori, UEF & Yhteistyöopintojen koordinaattori, Sosnet

Lähteet:

Anttila, H., Pyhältö, K. & Tikkanen, L. (2024) Doctoral supervisors’ and supervisees’ perceptions on supervisory support and frequency of supervision – Do they match?, Innovations in Education and Teaching International, 61:2, 288-302, DOI: 10.1080/14703297.2023.2238673

Cornér, S., Löfström, E. & Pyhältö, K. (2017). The relationships between doctoral students’ perceptions of supervision and burnout. International Journal of Doctoral Studies, 12, 91–106. https://doi.org/10.28945/3754.

Cornwall, J., Mayland, E. C., Van Der Meer, J., Spronken-Smith, R. A., Tustin, C. & Blyth, P. (2019). Stressors in early-stage doctoral students. Studies in Continuing Education, 41(3), 363–380. https://doi.org/10.1080/0158037X.2018.1534821 

Jyväskylän yliopisto n.d.. Väitöstutkimuksen rahoitus. Saatavilla: https://www.jyu.fi/fi/opiskelijalle/tohtoriopiskelijan-ohjeet/vaitoskirja-ja-vaitostutkimus/vaitostutkimuksen-rahoitus [viitattu 16.9.2026].

Kivistö, J., Lilja E., Matikainen, M., Muhonen, R., Pekkola, E., Siekkinen, T. & Virtanen, M. (2025). Kansallisen tohtorikoulutuspilotin seurannan ja arvioinnin tutkimushanke: 1. edistymisraportti. Tampereen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto

Schmidt, M. & Hansson, E. (2018). Doctoral students’ well-being: a literature review.

International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-Being, 13(1). https://doi.org/10.1080/17482631.2018.1508171.

Tieteentekijät, (2023). Uravaihtoehtojen risteyksessä. Tieteentekijöiden kysely nuoremmille tutkijoille 2020-2021. Haettu 22.1.2025: https://tieteentekijat.fi/assets/uploads/2021/09/Nutu_raportti_FIN_VALMIS.pdf

Tiirola, H., Granholm, C. & Bergman-Pyykkönen, M. (tulossa) Ohjattu vertaisuus pedagogisena menetelmänä sosiaalityön väitöskirjatutkijoiden etäryhmätyönohjauksessa. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja.  

Turun yliopisto 2026. Turun yliopiston tutkijakoulu UTUGS ja tohtoriohjelmat. Saatavilla: https://www.utu.fi/fi/tutkimus/tutkijakoulu [viitattu 16.9.2026]

Turun yliopisto 2025. UTUGS palkkapaikat 2026-2027. Rehtorin päätös 27.6.2025. Saatavilla: https://astajulkaisut.utu.fi/vhp/202526593.PDF [viitattu 16.9.2026].

Wollast, R., Aelenei, C., Chevalère, J., Van Der Linden, N., Galand, B., Azzi, A., Frenay, M.,

& Klein, O. (2023). Facing the dropout crisis among PhD candidates: the role of supervisor

support in emotional well-being and intended doctoral persistence among men and women. Studies in Higher Education, 48(6), 813–828. https://doi.org/10.1080/03075079.2023.2172151