Pysyvyys ja jatkuvuus vai jatkuva muutos lastensuojelussa?
Pysyvyyden ja jatkuvuuden kysymys on lastensuojelun ydintä, mutta auttamisjärjestelmä ei sitä aina syystä tai toisesta mahdollista. Katkonaisuus työskentelyssä koskettaa lasten lisäksi myös ammattilaisia, jotka yrittävät tehdä vaikuttavaa sosiaalityötä muuttuvien rakenteiden keskellä. Tarvitsemme tutkimuksen ja käytännön tiiviimpää yhteyttä, joka on nyt tärkeämpää kuin koskaan, koska lastensuojelun lainsäädäntö ja toimintaympäristö elävät voimakasta murrosta. Tarkastelemme tässä väitöskirjatutkijoiden kirjoittamassa blogissa näitä kysymyksiä lastensuojelussa omien tutkimuskiinnostustemme näkökulmasta sosiaalityöntekijöiden, asiakkaiden ja rakenteiden tasolla.
Mitä pysyvyys merkitsee lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta?
Lastensuojelun rakenteissa on paljon kohtia, jotka katkaisevat lapsen yhteyttä hänelle tärkeisiin ihmisiin ja paikkoihin. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä saattaa vaihtua prosessin eri vaiheissa, avohuollon tukitoimia voidaan kokeilla useita vaihtaen samalla palveluntuottajina toimivat ammattilaiset ja sijaishuoltopaikkaa vaihdetaan usein vähintään kerran siirryttäessä hyvinvointialueen vastaanottotoiminnasta pidempiaikaiseen sijaishuoltopaikkaan. Suomi on saanut myös huomautuksia YK:n lapsen oikeuksien komitealta korkeasta sijoitettujen lasten lukumäärästä ja sijaishuollon olosuhteista (Committee on the Rights of the Child, 2023) ja toistuvat sijoitukset on tunnistettu ongelmalliseksi (esim. Laakso, 2019). Etenkin sijaishuollossa tulisi pyrkiä kuntouttavaan ja vaikuttavaan hoivaan, jossa lapsesta “ei päästetä irti” liian helposti. Myös perhehoidon käytännöissä on paljon sellaista, joka voi olla samanaikaisesti haaste tai mahdollisuus lapsen ihmissuhteiden jatkumiselle, kuten vaihtelevat käytännöt ja tuki lapsen yhteydenpitoon läheistensä kanssa. Ammattilaisten toimintatavat voivat joko vahvistaa tai heikentää lapsen läheisverkoston säilymistä ja osapuolten välistä yhteistyötä riippuen siitä, miten lapsen ympärillä toimivien aikuisten yhteisvanhemmuutta tuetaan ja rakennetaan ammatillisissa käytännöissä.
Holmin ja kumppaneiden (julkaisematon käsikirjoitus) tutkimuksen perusteella ammattilaiset painottavat perhehoidon läheissijoituksissa lapsen ihmissuhteiden jatkuvuutta. Toisaalta heidän tulisi paremmin tunnistaa ja tukea lapsen ympärillä toimivien aikuisten yhteisvanhemmuutta. Myös sosiaalityöntekijöiden oma paikka lapsen yhteisvanhemmuuden verkostossa, lapsen asioista vastuussa olevana verkoston jäsenenä ja parhaimmillaan lapsen hyvin tuntevana sosiaalityöntekijänä on osa tätä lastensuojelun ihmissuhteiden jatkuvuutta. Silti lastensuojelussa pitkään vallinnut ammattilaisten vaihtuvuus voi katkoa luottamusta ja jatkuvuutta ja pahimmillaan uhata asiakasturvallisuutta.
Björnisen (julkaisematon käsikirjoitus) mukaan samassa työtehtävässä pysyminen antaa sosiaalityöntekijälle mahdollisuuden käyttää harkintavaltaansa tavalla, joka ei ole sidottua prosessiin tai yksittäisiin hetkiin, vaan lapsikeskeiseen ajalliseen jatkumoon. Kokemuksen ja jatkuvuuden myötä syntyy kyky tunnistaa, milloin on oikea hetki odottaa ja seurata tilannetta ja milloin puuttumisen kynnys todella ylittyy. Ajallinen harkinta, jolla tarkoitetaan sosiaalityöntekijän kykyä säädellä esimerkiksi huostaanoton valmistelun ajoitusta, rytmiä ja kestoa, on yksi lastensuojelun vaikeimmista taidoista, eikä se kehity ilman aikaa ja pysyvyyttä. Institutionaaliset rakenteet (lainsäädäntö, organisaatiorakenne, prosessiohjaus ja resurssit) mahdollistavat tai rajoittavat ajallisen harkinnan käyttämistä. Ajallisen ulottuvuuden huomioimisessa on kyse sekä koulutuksen ja kokemuksen tuomasta sosiaalityöntekijän taidosta että sen kehittymistä mahdollistavista hallinnollisista ratkaisuista. On ongelmallista, etteivät hyvinvointialueet panosta tällä hetkellä riittävästi sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseen ja perehdyttämiseen näiden vaativien päätöksentekoa koskettavien kysymysten osalta (Kotisaari ym. 2025).
Mitä pysyvyys ja jatkuvuus voi merkitä asiakkaalle?
Pysyvyys on teema, joka on lasten, nuorten ja vanhempien kokemuksissa läsnä Haapalan ja Lähteen tutkimusaineistoissa. Haapalan ja kumppaneiden tutkimuksessa (2026) mukana olevien nuorten mukaan turvan, välitetyksi ja kuulluksi tuleminen saavat aikaan positiivisia vaikutuksia kiireellisissä sijoituksissa, kuten luottamuksen rakentumista lastensuojelun ammattilaisia kohtaan. Ihmissuhteet sosiaalityöntekijään ja sijaishuoltopaikan ammattilaisiin ovat merkityksellisiä, vaikka usein erityisesti sosiaalityöntekijä jää etäiseksi. Ihmissuhteiden pysyvyys on tärkeää, jotta positiivisia vaikutuksia aikaansaavat kokemukset mahdollistuvat. Se vaatii työntekijältä paljon työtä, kuten tutustumista lapseen, inhimillisyyttä, aitoutta, sinnikkyyttä, ymmärrystä nuoren tilanteesta ja tunteista sekä oikeanlaista apua ja aikaa. Nämä herättävät nuoren motivaation muutokseen.
Työntekijän on tärkeä myös luoda nuorelle turvallisuutta ja välitetyksi ja kuulluksi tulemista ihmissuhteissa: läsnäoloa ja aikaa, mutta myös sanoja ja tekoja. Luottamusta ja sitä myötä positiivista muutosta edesauttaa, kun työntekijä jakaa asioita myös itsestään. On ymmärrettävää, että nämä positiivisia vaikutuksia aikaansaavat tekijät vaativat toteutuakseen pysyvyyttä. Nuorten kokemusten mukaan mielivalta, kontrolli sekä kuulluksi ja välitetyksi tulemattomuus – joita myös jatkuva vaihtuvuus voi tuottaa – luovat osallisuuden puutetta, turvattomuutta ja epäluottamusta. Kokemus kertaantuu, jos ja kun nuorella on elämässään aikaisempia negatiivisia tai haavoittavia kokemuksia vallasta, yksin jäämisestä tai autonomian puutteesta. Niin kuin yksi tutkimukseen osallistunut nuori kirjoittaa “On hankala lähestyä liettä, kun on polttanut sormensa.” Nuoren kuvaus herättää seuraavia kysymyksiä: Onko systeemin siis poltettava sormia yhtenään? Miten voisimme luoda lastensuojeluun lisää pysyvyyttä ja jatkuvuutta, joka mahdollistaisi turvan, välittämisen ja luottamuksen kokemuksia?
Sosiaalityöntekijän vaihtuminen voi olla myös mahdollisuus myönteiseen muutokseen lapsen tai vanhemman näkökulmasta. Lähteen tutkimusaineistona olevissa haastatteluissa lapset, vanhemmat ja sosiaalityöntekijät tuottavat kuvauksia, joissa korostuu eri osapuolten toisiinsa tutustumisen merkitys erityisesti silloin, kun yhteistyöstä on myönteisiä kokemuksia. Kun lapsi tai vanhempi tuntee sosiaalityöntekijän pidemmältä ajalta, tietojenvaihto voi olla puolin ja toisin helpompaa. Sen sijaan pysyvyys voi olla haitaksi tilanteissa, joissa lapset tai vanhemmat kokevat sosiaalityöntekijän olevan asenteellinen tai jopa halveksuva heitä kohtaan. Silloin lapsen tai vanhemman ei ole mahdollista kertoa omia käsityksiään sosiaalityöntekijälle eikä välttämättä edes halua siihen. Muutosta voi kuitenkin tuoda työntekijän vaihtuminen: jos uusi sosiaalityöntekijä vaikuttaa ymmärtävältä ja perhettä kunnioittavalta, lapsella tai vanhemmalla herää tahto puhua jälleen.
Eräs vanhempi muistelee asiakkuuden siirtokeskustelussa kohtaamaansa uutta sosiaalityöntekijää näin: “Hän puhui mulle niin kuin ihmiselle… Mulle tuli lämpimämpi olo: onko nyt tässä pöydän ääressä joku, joka oikeasti mua kuuntelee? Että mikä mun puoli tässä asiassa on?” Episteemisen eli tietoon liittyvän toimijuuden toteutuminen ei olekaan mahdollista silloin, jos henkilö tulee joko toisen tai itsensä hiljentämäksi (Lähde, tulossa). Siten työntekijän vaihtuvuus saattaa joissakin tilanteissa olla yksi edellytys tietojen jakamiselle.
Miten pysyvyys ja jatkuvuus asettuu laajempaan rakenteelliseen näkökulmaan?
Lastensuojelun yhtenä haasteena on ollut pistemäisesti korjailtu lastensuojelulaki, jota on säädetty silloin, kun lasten ja nuorten asioissa on tapahtunut yhteiskunnallisen uutiskynnyksen ylittävää kuohuntaa. Tämä on näkynyt useina uusina vaatimuksina, joita lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tulee toteuttaa. Vainionpään ja Heinon (tulossa) mukaan historiallisesti tarkasteltuna lainsäädännössä lasten toimijuutta kuvataan asiakassuhteessa hallittavana osallisuuden kuvausten kiinnittyessä aikuisiin liitettävään toimijuuteen. Havainto on ristiriidassa julkilausutun lapsen edun käsitteen kanssa. Lainsäädännössä esitetyillä kuvauksilla voi puolestaan olla merkitystä työntekijän mielikuviin asiakkaista ja heidän mahdollisuuksistaan. Alati muuttuvat ohjeistukset ja toimintatavat esimerkiksi vuonna 2023 toteutuneen hyvinvointialueuudistuksen myötä haastavat pysyvyyden kanssa kamppailevia lastensuojelun tiimejä. Toisaalta paraikaa vallitseva työmarkkinoiden epävarmuus näyttää osin vähentäneen sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuutta.
Pysyvyys rakenteellisesta näkökulmasta on ennen kaikkea johtamisen haaste, joka herättää lukuisia kysymyksiä. Miten luoda työyhteisöihin turvallisuutta ja luottamusta, jos henkilöstön vaihtuvuus on suurta? Miten vaalia lastensuojelun kehittämisessä jatkuvuutta, kun työn luonne houkuttelee reaktiivisuuteen myös johtotasolla? Tärkeäksi kysymykseksi nousee myös se, onko sosiaalityön johtoportailla ympäri Suomen rohkeutta ohjata tiimejään pysyvyyteen ja jatkuvuuteen myös silloin, kun paine vaihtaa kurssia on kovimmillaan?
Lastensuojelu tulee olemaan muutoksessa myös tulevina vuosina lainsäädäntöuudistusten ja palvelurakenteiden uudistuessa. Hyvinvointialueille tulisi turvata riittävät resurssit tutkimusperustaiseen lastensuojelun kehittämiseen ja palveluiden järjestämiseen. Lisäksi tulee pitää huolta, että rakenteet eivät jäykistä toimintatapoja tai yksilöllisen harkinnan mahdollisuuksia. Kotisaaren ym. (2025) mukaan organisaatiot ovat myös vastuussa päätöksenteon laadusta ja ammattilaisten täydennyskouluttamisesta. Rakenteiden pysyvyys, jos sellaista lähitulevaisuudessa saavutetaan, mahdollistaa jatkuvuuden ja voi vahvistaa lastensuojelun laatua. Pysyvyys voi kuitenkin ilman riittävää reflektiivisyyttä ja muutosherkkyyttä ylläpitää epäkohtia ja estää kehittämistä.
Lopuksi
Tekstiä innoittivat keskinäinen reflektiomme siitä, mitkä asiat yhdistävät tutkimuksiamme. Keskusteluissa päädyimme toistuvasti kysymykseen: onko lastensuojelussa ainoa varmuudella pysyvä elementti jatkuva muutos? Kenties – mutta onneksi muutosta voidaan tarkastella myös jatkuvuuden ja pysyvyyden näkökulmasta. Kyky muuntautua ja tarkastella omia toimintatapojaan kriittisesti ovat molemmat lastensuojelun sosiaalityön ytimessä pysyvyyden ja jatkuvuuden kysymysten kanssa.
Björninen Jussi, väitöskirjatutkija, Vaasan yliopisto
Haapala Maija, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Holmi Laura, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Kotisaari Tuuli, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto
Lähde Joni, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Vainionpää Sointu, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Kirjoittajat ovat lastensuojeluun erikoistuneita väitöskirjatutkijoita, joita yhdistää tutkimuksen lisäksi pitkä kokemus lastensuojelun parissa tehtävästä asiakas- ja kehittämistyöstä. Yhteisö on syntynyt tarpeesta keskustella lastensuojeluun ja sen tutkimukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Lähteet
Björninen, J. (julkaisematon käsikirjoitus). Harkintavallan ajallinen ulottuvuus huostaanoton valmistelussa. [vertaisarvioinnissa].
Committee on the Rights of the Child. (2023). Concluding observations on the combined fifth and sixth periodic reports of Finland (CRC/C/FIN/CO/5-6). Geneva: United Nations. https://tbinternet.ohchr.org/_layouts/15/treatybodyexternal/Download.aspx?symbolno=CRC%2FC%2FFIN%2FCO%2F5-6&Lang=en
Haapala, M., Lamponen, T., Heikkilä, H., & Karunen, M. (2026). “Rakas, raskas lastensuojelu…”: Kiireellisessä sijoituksessa vaikuttavat tekijät nuorten kokemana. Helsinki: Gaudeamus.
Holmi, L., Moilanen, J., Lehto-Lundén, T., & Malinen, K. (julkaisematon käsikirjoitus). Elements that promote or hinder coparenting in kinship care: A scoping review [vertaisarvioinnissa].
Kotisaari, T., Hietamäki, J., Vornanen, R., & Toikko, T. (2025). Mikä ohjaa päätöksentekoa? Sosiaalityöntekijöiden näkemykset lastensuojelun avohuollon tukitoimien valinnasta. Janus, 33 (2), 191. https://doi.org/10.30668/janus.148156
Laakso, R. (2019). Lastensuojelun toistuvat sijoitukset ja monipaikkainen asuminen: Sijoitettujen nuorten näkökulma. Yhteiskuntapolitiikka, 84(1), 24–35. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/7f884147-fd8f-4dbb-82e8-f3e348074294/content
Lähde, J. (tulossa). Tunteet episteemisen toimijuuden vahvistajina ja heikentäjinä lastensuojelussa. Janus. [Julkaistavaksi hyväksytty käsikirjoitus]
Vainionpää, S. & Heino, E. (tulossa). Asiakkaiden toimijuuden representaatiot lastensuojelun toimintaa ohjaavissa lakiteksteissä 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Janus. [Julkaistavaksi hyväksytty käsikirjoitus]