Kevään 2020 koronavirus COVID-19 leviämistä seuranneet poikkeusolot tuottivat rajuja muutoksia perheiden arkeen ja yhteiskunnan toimintaan. Alustavien Suomessa toteutettujen tutkimusten ja selvitysten mukaan poikkeusolot vaikuttivat monen perheen taloudelliseen tilanteeseen perheen aikuisten joutuessa lomautetuiksi tai työttömiksi. Lisäksi julkisessa keskustelussa pinnalla on ollut lähisuhdeväkivallan sekä päihde- ja mielenterveysongelmien lisääntyminen perheissä, jolloin myös huoli lasten- ja nuorten hyvinvoinnista on voimistunut. Kuitenkin tutkimuksissa on käynyt myös ilmi, että osa lapsiperheiden vanhemmista on kokenut poikkeusolot myönteisesti. Näissä kokemuksissa on usein korostunut perheiden yhteisen ajan lisääntyminen sekä perhesuhteiden tiivistyminen. Poikkeusolojen onkin arveltu kärjistäneen perheiden välistä eriarvoisuutta entisestään.

Omassa tutkimuksessamme olemme tarkastelleet lapsiperheiden vanhempien kuvauksia saadusta sosiaalisesta tuesta keväällä 2020 poikkeusolojen ja sosiaalisen eristäytymisen tilanteessa. Aineisto, johon artikkeli pohjaa on kerätty monikielisellä sähköisellä kyselylomakkeella, jota jaoimme sosiaalisessa mediassa huhtikuussa 2020. Kyselyyn vastasi tänä aikana 1296 vastaajaa. Sosiaalisen tuen näkökulma on kiinnostava poikkeusolojen tarkasteluun, sillä fyysistä läsnäoloa vaativat tuen muodot vähentyivät sosiaalisten kontaktien rajoitusten vuoksi samalla, kun tuen tarpeet useassa perheessä muuttuivat tai lisääntyivät erilaisten työ-, päiväkoti-, ja koulujärjestelyiden myötä.

Sosiaalisen tuen tarpeen on todettu korostuvan erilaisten kriisien ja muutosten aikana. Vuoden 2020 poikkeusolot erosivat kuitenkin monista poikkeusoloiksi tulkittavista kriiseistä kuten luonnonkatastrofeista tai ihmisten aiheuttamista katastrofeista siten, että ne olivat sekä valtakunnallisia että maailmanlaajuisia. Lisäksi kyseinen pandemia on uhannut merkittävällä tavalla useita tärkeitä inhimillisiä resursseja kuten turvallisuutta ja terveyttä, sosiaalisia kontakteja ja niiden tuottamaa tukea sekä taloudellisia resursseja. COVID-19-pandemialle on toisaalta ollut erityistä myös se, että ihmisillä on ollut useissa maissa mahdollisuus käyttää teknologiaa ja saada sen kautta informaatiota ja tukea.

Etäyhteyksien käyttö korostui myös meidän tutkimuksessamme sekä emotionaalisen että konkreettisen tuen kohdalla. Esimerkiksi isovanhemmat, sisarukset tai ystävät saattoivat auttaa kouluikäisiä lapsia koulutehtävien tekemisessä tai viihdyttää pienempiä lapsia videopuhelun välityksellä, jolloin vanhemmilla oli aikaa hengähtää tai tehdä omia töitään. Vertaistukea saatiin etäyhteyksien välityksellä sukulaisilta, ystäviltä, tutuilta ja työkavereilta. Lisäksi sosiaalisen median keskustelupalstat ja blogit nousivat tärkeiksi vertaistuen tuojiksi tarjoten keskusteluapua sekä mahdollisuuden itseä koskettavien ja omasta arjesta tunnistettavien ajatusten, kokemusten ja tunteiden jakamiseen.

Myös merkittävä osa julkisen ja yksityisen sektorin ammattilaisten tarjoamasta tuesta toteutettiin etäyhteyksien kautta. Etäyhteyksien merkityksen korostuminen herättää välttämättä kysymyksen yhteiskunnan sisäisistä eroista liittyen sähköisten välineiden ja internet-yhteyden saatavuuteen, käyttöön ja toimivuuteen sekä aikaan, tilaan ja taitoihin löytää tukea sähköisten palvelujen ja eri sosiaalisen median kanavien kautta. Miten voimme pandemian jatkuessa tai uuden pandemian ilmaantuessa vahvistaa perheiden yhtäläisiä mahdollisuuksia saada etäyhteyksien kautta toteutettavaa tukea?

Eveliina Heino, Helsingin yliopisto

Hanna Kara, Åbo Akademi

 

Kolumni on kirjoitettu seuraavan julkaisun pohjalta:

Eveliina Heino & Hanna Kara (2020) Lapsiperheiden vanhempien kuvaukset saadusta sosiaalisesta tuesta poikkeusolojen aikana. Tiede & Edistys 45 (3), 250-264. Saatavilla: http://www.tiedejaedistys.fi/uusin-numero.html